Kuvaus
Haemme ylihoitajaa vakituiseen virkaan Kymenlaakson hyvinvointialueen Medisiinisiin palveluihin.
Medisiinisten palveluiden ylihoitajana ensisijaisena tehtävänäsi on johtaa vastuualueesi operatiivista toimintaa ja kehittämistä organisaation strategian ja tavoitteiden mukaisesti yhdessä tulosaluejohtajan kanssa. Keskeisiin tehtäviisi kuuluu johtaa oman alueesi hoitotyötä, hoitohenkilöstöä ja vastata hoitotyön resursoinnista, työnjaosta ja yhteistyöstä. Lisäksi vastaat asiakkuuksista sekä toimit lähiesihenkilönä esihenkilöille.
Ylihoitajana toimit tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa, kuten hyvinvointialueen muiden tulosalueiden edustajien kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää käytännössä osoitettuja näyttöön perustuvan hoitotyön implementointitaitoja, muutosjohtamisen taitoja, kykyä hahmottaa isoja kokonaisuuksia ja vahvaa osaamista rakentaa sekä ylläpitää verkostoja.
Olet kelpoinen tähän virkaan, kun sinulla on soveltuva ylemmän korkeakouluasteen tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus sekä kokemus hallinnollisista tehtävistä ja johtamistyöstä. Eduksi luetaan kokemus vastaavista laajempien kokonaisuuksien johtamistehtävistä, laaja-alainen tuntemus hoitotyön kokonaisuudesta sekä kokemus toiminnan kehittämisestä.
Tarjoamme sinulle kannustavan työtiimin ja mahdollisuuden ottaa vastuuta monipuolisesta ja merkityksellisestä tehtävästä. Meille on tärkeää edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle Epassiedun ja työsuhdepolkupyöräedun.
Ylihoitaja työskentelee johtajaylihoitajan alaisuudessa. Työaika on liukuva yleistyöaika ja virka on tarkoitus täyttää elokuun alusta alkaen tai sopimuksen mukaan. Työtä on mahdollista tehdä osittain etänä. Tehtävässä noudatetaan 6kk koeaikaa. Virkaan valitun tulee esittää lausunto terveydentilastaan.
Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja pyrimme tutustumaan siihen jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.
Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson – tervetuloa joukkoomme!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat