Kuvaus
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Aikuissosiaalityön palvelut
Uusiniityntien perheryhmäkoti
Uusiniityntie 6 A, 01350 Vantaa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme!
Etsimme nyt yksikön vastaavaa ohjaajaa Uusiniityntien perheryhmäkotiin Vantaalle perhevapaiden sijaiseksi.
Uusiniityntien perheryhmäkoti on tarkoitettu alaikäisenä yksin ilman huoltajaa saapuneille oleskeluvan saaneille nuorille. Perheryhmäkoti on kodinomainen asuinympäristö ja lapset asuvat perheryhmäkodissa, kunnes täyttävät 18-vuotta tai kunnes huoltaja saapuu suomeen. Yksikössä on seitsemän asiakaspaikkaa.
Perheryhmäkodissa työskentelee yksikön vastaavan ohjaajan lisäksi seitsemän ohjaajaa. Henkilökunnan tehtäviin kuuluu lasten kasvatus ja ohjaus arjessa. Lapsia tuetaan koulunkäynnissä, harrastuksissa, ystävyyssuhteissa ja itsenäistymistaitojen vahvistamisessa kotouttavalla työotteella. Jokaiselle lapselle laaditaan perheryhmäkodissa hoito- ja kasvatussuunnitelma, jonka toteutumisesta ja seurannasta vastaa lapsen omaohjaaja yhteistyössä työryhmän sekä lapsen muun verkoston kanssa. Jokaisella nuorella on oma vastuusosiaalityöntekijä Kotoutumista tukevissa sosiaalipalveluissa.
Haemme henkilöä, joka on kiinnostunut johtamistyöstä ja ymmärtää johtamistyön tuoman vastuun. Hakemamme henkilö pystyy johtamaan arkea, vastaamaan kasvatus- ja ohjaustyöstä sekä luomaan toimivan työyhteisön. Perheryhmäkodin yksikön vastaavana ohjaajana johdat perheryhmäryhmäkodin päivittäistä toimintaa.
Työtehtäviäsi ovat muun muassa:
– henkilöstön johtaminen
– työnjohdolliset lähijohtajatehtävät
– henkilöstöhallinnon tehtävät
– työryhmän osaamisesta, työhyvinvoinnista sekä työturvallisuudesta huolehtiminen
– päävastuun ottaminen henkilöstön rekrytoinnista, perehdyttämisestä sekä työvuorosuunnittelusta
Yksikön vastaavana ohjaajana johdat lisäksi asiakasprosesseja suunnitelmallisen hoito- ja kasvatustyön sekä kotoutumista edistävän toiminnan osalta. Osallistut tarvittaessa perheryhmäkodin arjen ohjaustyöhön ja muihin tehtäviin. Toimit aktiivisesti moniammatillisissa yhteistyöverkostoissa, erityisesti kunnan, koulujen, edustajien sekä terveydenhoidon kanssa. Yksikön vastaavana ohjaajana pääset kehittämään perheryhmäkodin toimintaa henkilöstön ja lasten kanssa.
Odotamme sinulta joustavuutta, itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja sekä kykyä organisoida toimintaa muuttuvissa tilanteissa. Toivomme, että olet läsnä oleva lähijohtaja ja tämän vuoksi edellytämme pääsääntöisesti läsnäoloa perheryhmäkodissa.
Arvostamme kokemusta alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden lasten kanssa työskentelystä ja työskentelystä perheryhmäkodissa, sekä aiempaa johtamiskokemusta.
Katsomme eduksi, jos olet käyttänyt aiemmin työvuorosuunnittelussa Titania-järjestelmää ja asiakastietojärjestelmä Apottia.
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi.
Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.
Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat)
Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen, alkaen 09.06.2025 tai sopimuksen mukaan – 31.08.2026
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Yleistyöaika
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote
Tehtäväkohtainen palkka: 3 687,84 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Yksikön vastaava ohjaaja Määttä Jani
0438272231
jani.maatta@vakehyva.fi
Tavoitettavissa arkisin kello 9-15
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat