Kuvaus
Meillä on paikka auki osaavalle viestinnän asiantuntijalle oletko se sinä?
Viestinnän asiantuntijana suunnittelet, toteutat ja kehität LähiTapiola Keski-Suomen sisäistä ja ulkoista viestintää. Vastaat yhtiön tekemästä mediaviestinnästä ja etsit aktiivisesti uusia aiheita ja kulmia viestinnän toteuttamiseen. Viestinnän työtehtävien lisäksi osallistut markkinointitoimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi olet mukana myös yhtiön vastuullisuustoimenpiteiden suunnittelussa, viestinnässä ja raportoinnissa sekä yhteistyökumppanuuksien hoitamisessa.
Viestinnän asiantuntijana työskentelet osana pientä mutta tehokasta henkilöstö-, viestintä- ja vastuullisuustiimiä. Tiimin tehtävänä on varmistaa, että yhtiömme elämänturvakulttuuri välittyy niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Työssäsi kannustat ja sparraat työnkavereitasi viestintäasioissa sekä osallistut myös henkilöstön, hallinnon ja asiakastilaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. Asiakkaillemme ja sidosryhmille viestit muun muassa uutiskirjeissä, lehti-ilmoituksissa, verkkosivuilla, somessa sekä mediatiedotteissa.
Etsimme joukkoomme positiivista yhteisön rakentajaa, joka on valmis kantamaan vastuuta sekä kokeilemaan ja oppimaan rohkeasti uutta. Viet asiat maaliin hyvällä fiiliksellä ja yhteistyöhengessä.
Työssä menestymiseen tarvitset korkeakoulututkinnon sekä vähintään muutaman vuoden kokemusta viestinnän tehtävistä. Toivomme näyttöjä erityisesti tuloksekkaasta mediaviestinnästä tai esimerkiksi toimittajan tehtävistä. Olemme paikallinen yhtiö, joten Keski-Suomen alueen tuntemus ja kiinnostus paikallisia asioita kohtaan katsotaan eduksi. Myös aikaisempi kokemus vastuullisuusviestinnästä auttaa onnistumaan tehtävässä.
Työsi tueksi saat oman tiimisi ja alueyhtiön sidosryhmiesi lisäksi LähiTapiola-ryhmän valtakunnalliset kampanjat, brändin, asiantuntijaosaamisen sekä mahtavan kollegaverkoston alueyhtiöissä ympäri Suomen.
LähiTapiola Keski-Suomi on paikallinen, asiakkaidensa omistama elämänturvayhtiö ja yksi LähiTapiola-ryhmän 19 itsenäisestä alueyhtiöstä. Tehtävämme on turvata asiakkaidemme hyvinvointia ja menestystä elämän kaikissa käänteissä. Meillä on yli 88 000 henkilö-, maatila-, yritys- ja yhteisöasiakasta, joille alan parasta, henkilökohtaista ja paikallista palvelua tarjoaa noin 130 elämänturvaajaamme.
Odotamme sinulta
– Työhön sopivaa työkokemusta ja korkeakoulututkintoa
– Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja eri sidosryhmien kanssa
– Erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa – Sujuvaa ja oivaltavaa kynää sisältöjen tuottamiseksi (mm. artikkelit, mediatiedotteet, somecopyt, taustamateriaalit) eri kanaviin ja kohderyhmille – Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon – Kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja valita strategian kannalta tärkeimmät toimenpiteet paikallisesti toteutettavaksi – Innostavaa, vastuuntuntoista ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta sekä rohkeutta esiintyä – Hyviä tietoteknisiä taitoja
Tarjoamme
Meillä LähiTapiolassa on inhimillinen, arvostava ja välittävä työyhteisö sekä kulttuuri, jota ohjaavat ryhmämme vahvat arvot: hyväntahtoisuus, intohimo ja rohkeus. Ympärilläsi on alueyhtiömme mukava ja ammattitaitoinen työyhteisö sekä LähiTapiolan ryhmätasoinen markkinointi- ja viestintäverkosto. Olemme kaikki valmiita auttamaan sinua menestyäksesi tehtävässä parhaalla mahdollisella tavalla. Tehtävässä työskentelet Jyväskylän toimipisteellä ja tehtävässä on osittainen etätyömahdollisuus.
Palkkaus tehtävässä on työehtosopimuksen mukainen ja palkkahaarukka asettuu välille 30003750 €/kk valitun henkilön kokemuksen mukaan. LähiTapiolassa pääset nauttimaan hyvistä henkilöstöeduista kuten virike- ja ateriaeduista sekä kattavasta työterveyshuollosta.
Lisätietoja
Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, lisätietoja antaa LähiTapiola Keski-Suomen henkilöstö-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Katri Liukkonen pe 7.3. klo 1214 tai ke 12.3. klo 1416. Katrin tavoitat numerosta 050 325 6581 tai osoitteesta katri.liukkonen@lahitapiola.fi.
Hae tehtävää täyttämällä hakulomake 16.3. mennessä ja kerro meille, miksi juuri sinä olisit osuva valinta tehtävään. Laita mukaan myös jokin työnäyte tekemästäsi tiedotteesta tai muusta viestinnän työtehtävästä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat