Kuvaus
TARJOAMME SINULLE
Mielenkiintoisen työn kehitysmyönteisessä, moniammatillisessa työyhteisössä, jossa luonto on yksi päivittäinen oppimisympäristö. Päiväkodin lapset ja aikuiset tuntevat toisensa ja lapset kohdataan yksilöllisesti päivittäin. Osallistumme valtakunnalliseen varhaiskasvatuksen kehittämistyöhön ja Vasun mukainen toimintamallin kehittäminen on jatkuvaa. Osallisuus, kansainvälisyys ja arviointi ovat yhteisiä painopistealueitamme Kajaanin varhaiskasvatuksessa.
Toimit varhaiskasvatuksen opettajana ja vastaat kokonaisvaltaisesti ryhmän pedagogiikan suunnittelusta, sen päivittäisestä toteuttamisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä. Vastaat ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisesta ja arvioinnista. Toimit tarvittaessa myös oman ryhmäsi tiiminvetäjänä. Työsi tukena sinulla on päiväkodin opettajista koostuvaa pedatiimi, joka suunnittelee, arvioi ja kehittää koko päiväkodin pedagogista toimintaa.
Työyhteisömme on kehitysmyönteinen, ja henkilöstöä kannustetaan työn sekä toimintatapojen aktiiviseen kehittämiseen. Osaamista päivitetään säännöllisesti erilaisilla ajankohtaisilla koulutuksilla. Tavoitteemme on hyvinvoiva, osaava ja monimuotoinen henkilöstö, mikä näkyy kuntalaisille tarjottavien palveluiden laatuna. Työyhteisömme koostuvat monenlaisista ihmisistä ja koemme, että erilaisuus ja moninaisuus ovat rikkaus ja vahvuus.
Kajaanissa varhaiskasvatus on monikulttuurista. Meille on tärkeää huomioida lapsen oma kieli- ja kulttuuritausta. Varhaiskasvatuksessa tuetaan myös lapsen suomen kielen oppimista. Seminaarin päiväkodin slogan: Ison talon pienet ihmeet – sydämellä kasvatettu -Seminaarin päiväkoti”.
Tehtävät ovat vakituisia 1.8.2025 alkaen. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Kelpoisuusehdot täyttävän varhaiskasvatuksen opettajan lähtöpalkka on 2868,49 € ja jos varhaiskasvatuksen opettajalla on kasvatustieteen maisterin tutkinto, jonka pääaine on varhaiskasvatus tai erityispedagogiikka, lähtöpalkka on 2977,60€. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioidaan myös sosionomit (KVTES) ja muut hakijat. Haastattelut toteutetaan 13.6.2025.
ODOTAMME SINULTA
Varhaiskasvatussuunnitelma on sinulla hallussa ja osaat käyttää sitä työssäsi. Olet vahva tiimipelaaja ja otat erilaiset ihmiset huomioon. Arvostamme hyviä yhteistyötaitoja, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Olet sensitiivinen, kehitysmyönteinen ja huumorintajuinen. Lapsi ja hänen tarpeensa ovat aina työsi keskiössä.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 §v:n tai siirtymäsäännöksen 75§:n mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa otetaan huomioon myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat ja alaa opiskelevat. Eduksi luetaan kokemus esiopetuksesta tai esiopetuskelpoisuus.
TYÖNANTAJAN TIEDOT
Kajaanissa varhaiskasvatus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 18 kunnallista ja 7 yksityistä päiväkotia, sekä 14 yksityistä perhepäivähoitajaa. Kajaanin varhaiskasvatuksessa on laadittu turvallisemman tilan periaatteet, jota olemme sitoutuneet noudattamaan:
Tervehdimme kaikkia ja kohtaamme toisemme arvostavasti
Huomaamme hyvän ja sanomme sen ääneen
Annamme kaikille mahdollisuuden vaikuttaa ja muistamme oman vastuumme osallistua
Otamme asiat puheeksi asianomaisen henkilön kanssa myönteisesti ja ammattimaisesti, sekä annamme positiivista palautetta suoraan
Kuuntelemme ja keskustelemme kunnioittavasti ymmärtäen erilaisia näkökulmia
ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE
Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä.
On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia, koska palvelut löytyvät läheltä ja aikaa ei mene ruuhkissa jonottamiseen. Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.
Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267
KIINNOSTUITKO?
Hae meille viimeistään 10.6.2025 klo 15.00 mennessä! Hakemuksen voit täyttää sähköisesti Kuntarekryn sivulla tai toimittamalla postitse osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani.
Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Valittujen on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote, hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä todistus huumausainetestistä.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanomis- ja lomautusuhan alla olevat työntekijät, lomautettavat ja työnteon keskeytyksen alaiset henkilöt, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä