Kuvaus
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Länsimäen päiväkoti
Vartiotie 9b
Työsuhteen kesto: Vakituinen 07.01.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan –
Hei, meidän mukava työporukka odottaa juuri sinua!
Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa pienten (1-3 -vuotiaiden) ryhmään.
Länsimäen päiväkoti on avattu vuonna 2022. Päiväkodissamme pääset toimimaan työparimallilla, jossa työpareina toimivat varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja. Kaksi työparia muodostavat keskenään yhteisen pesän niin, että samassa pesässä työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Molemmilla ryhmillä on käytössä omat isot, valoisat tilat ja yhteinen lepohuonetila, joka voidaan jakaa toiminnan mukaan kahteen pienempään tilaan. Toimintayksikköä johdetaan kahden esihenkilön voimin rinnakkaisjohtamisen mallilla.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat yhdessä toisen opettajan kanssa lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta sekä pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista Vantaan varhaiskasvatussuunnitelman, päiväkodin sekä ryhmän toimintasuunnitelman ja lasten varkaiskasvatussuunnitelmien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle innostuneen työyhteisön. Meillä on hyvät rakenteet pedagogiselle kehittämiselle ja yhteistyölle sekä kahden päiväkodin johtajan ja laaja-alaisen erityisopettajan pedagoginen tuki tiimeille. Teemme jatkuvasti työtä hyvän työilmapiirin eteen ja olemme muutenkin innokkaita kehittämään toimintaamme. Olemme mukana Vantaan ProVaka-toimintamallissa (positiivinen ryhmässä oppiminen varhaiskasvatuksessa, [lue lisää ProVaka-toimintamallista](https://www.vantaa.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/lasten-sosioemotionaalisten-taitojen-tukemiseen-panostetaan-vantaalla)). Päiväkotimme ulkoilupiha on sijoitettu osittain lähimetsään, jotta luonnossa olo mahdollistuu ihan jokaisessa ulkoilussa.
Huomioimme haussa myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Meille ovat tervetulleita niin kokeneet konkarit kuin vasta työuraansa aloittavat työntekijät!
Kiinnostuitko? Soita Lauralle tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin [tästä.](https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/toihin-vantaan-varhaiskasvatukseen)
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
– vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
– hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
– turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
– vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
– monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia.
Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)
Luemme eduksi: Arvostamme hyvää yhteistyökykyä. Pidämme merkityksellisenä sitä, että omaat hyvän ja sensitiivisen vuorovaikutuksen suhteessa lapsiin ja aikuisiin. Odotamme sinulta ammatillista työotetta sekä mutkatonta asennetta mitä tulee lasten ja perheiden moninaisuuteen. Haluat olla aktiivisesti läsnä lasten toiminnassa pedagogisena ohjaajana ja turvallisena aikuisena.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: 3158,57 euroa/kk. Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3–8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 172,97 eur/kk rekrylisästä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 2
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Iivonen-Mellais, Laura
040-481 8210
laura.iivonen-mellais@vantaa.fi
Tavoitettavissa päivittäin 9-15
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä