Kuvaus
Esiopetuksen tilat ovat valmistuneet joulukuussa 2022 Hepokullan koulun lisätilaan.
Toivomme hakijalta lämmintä vuorovaikutusta lasten ja perheiden kanssa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja, niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Olet joukkuepelaaja, joka yhteistyössä tiiminsä kanssa pyrkii ratkaisemaan arjen haastavatkin tilanteet ja pystyy antamaan lapsille heidän tarvitsemaansa tukea. Olet innostunut toteuttamaan laadukasta esiopetusta ja tuot mukanasi oman osaamisesi sekä kehittämisideoita pedagogiseen toimintaan, silloin olet juuri etsimämme henkilö.
Koululla toimii kaksi neljäntoista lapsen esiopetusryhmää, joiden kesken tehdään tiivistä yhteistyötä. Työparinasi ryhmässä toimii varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja yhteistyökumppaneina ovat toisessa ryhmässä työskentelevät varhaiskasvatuksen opettaja ja lastenhoitaja sekä resurssilastenhoitaja.
Tarjoamme mukavan työyhteisön sekä nykyaikaiset puitteet ja välineet toteuttaa monipuolista esiopetusta hyvien kulkuyhteyksien päässä, kuitenkin lähellä luontoa.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
Kelpoisuusvaatimus Varhaiskasvatuslaki (540/2018) § 26 / § 27.
Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana.
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
– monipuolisia koulutuksia
– Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
– Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
– työsuhdepolkupyöräedun
Yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä