Kuvaus

Räntämäen päiväkodin Munterinkadun yksikkö (Munterinkatu 3) sijaitsee monipuolisten oppimisympäristöjen läheisyydessä, osin monikulttuurisella alueella. Räntämäen päiväkoti toimii kolmessa eri yksikössä, joissa on yhteensä kahdeksan lapsiryhmää. Työyhteisössä vallitsee hyvä yhteishenki ja työilmapiiri.

Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 28 mukaan;
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla.

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Tehtävässä edellytetään sensitiivisyyttä, positiivista pedagogiikkaa ja lapsen osallisuuden mahdollistamista. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Odotamme joustavaa, kehittävää työotetta sekä rakentavaa osaamista tiimityöhön liittyen. Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa arvostavasti ja sensitiivisesti. Kokemus monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa toimimisesta on eduksi.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
– monipuolisia koulutuksia
– Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
– Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat