Kuvaus
Isolahden esikoulu sijaitsee Isolahden koulun yhteydessä erillisessä rakennuksessa. Esikouluryhmiä on kaksi: Leppäkertut ja Heinäsirkat.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja huolehtii lapsen hyvästä, laadukkaasta, yksilöllisestä ja turvallisesta hoidosta. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja osallistuu toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin työtiimin jäsenenä.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § (75 § siirtymäsäännös) mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään.
Pätevien hakijoiden puuttuessa myös epäpätevät huomioidaan.
Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen kielen taito.
Edellytämme:
– kykyä tukea pedagogiikan toteutumista perushoidossa
– hyviä tiimityötaitoja
– hyviä vuorovaikutustaitoja lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi
– hyviä ryhmänohjaustaitoja
– hyvät digitaaliset taidot
Arvostamme:
– joustavaa ja vastuullista työtapaa
– avointa suhtautumista arjen erilaisiin ja vaihtuviin tilanteisiin
– lapsen arvostamista ja kohtaamista ainutlaatuisena ihmisenä
– varhaiskasvatuksen tuntemusta
Tarjoamme:
– hyvän työyhteisön
– monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus tehdä työtä omalla persoonalla
– hyvät koulutusmahdollisuudet
Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.
Tehtäväkohtainen palkka on 2418,00€/kk.
Koeaika on viisi kuukautta.
Tehtävään valitun on ennen työn alkamista lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki (55 §) velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Tuberkuloosikyselynä käytetään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.
Haastattelut pidetään viikolla 24.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä