Kuvaus

Tule varhaisjakeluun Forssan alueelle!

Varhaisjakajan työnkuvaan kuuluu aamun lehtien ja mainoksien jakaminen kotitalouksiin. Työvuoro alkaa yöllä 00-02 välillä lehtien noutamisesta noutopisteeltä, jonka jälkeen skootteria apuna käyttäen jaat lehdet omalle jakopiirillesi. Yön päätteeksi palaat työn aloituspaikkaan.

Varhaisjakajan työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa, sillä liikkeessä ollaan pitkälti koko työvuoro. Myös tarkkuus ja kyky työskennellä itsenäisesti ovat tärkeitä.

Löytyyhän sinulta ajokortti ja reilusti ajokokemusta.

Itse työhön tarjoamme kuitenkin kattavan perehdytyksen, jossa pääset aluksi seuraamaan kokeneen varhaisjakajan työtä ja oppimaan työtä tekemällä. Kerrothan kuitenkin hakemuksessasi, mikäli sinulta löytyy aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä!

Töitä on tarjolla 2-5 tuntia yössä noin 6 yötä viikossa. Työvuorojen määrä voi vaihdella. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.

Palkka määräytyy Medialiiton ja Teollisuusliiton välinen työehtosopimuksen mukaan ja perustuntipalkka yölisällä on 11,53€/h.

Tunnistatko tästä itsesi?
Hyvä fyysinen kunto

Reipas asenne

Itsenäinen työskentely on sinulle mieluisaa

Viihdyt ulkoilmassa sateella ja paisteella

Olet vähintään 18-vuotias

Miksi valita Posti eli mitä voimme tarjota sinulle?
Laadukkaat työvaatteet ja varusteet

Epassin liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedut

Kattavat työterveyspalvelut

Monipuoliset oppimis- ja kehittymismahdollisuudet logistiikan ja kuljetuksen eri urapoluilla

Monimuotoinen työyhteisö: Suomessa työntekijämme edustavat yli 80:aa eri kansalaisuutta

Arvostamme työyhteisössä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaanottamista. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Voisiko tämä olla työpaikkasi? Jätäthän hakemuksesi järjestelmämme kautta careers.posti.com mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 21.03.2025 mennessä. Haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana.

Odotamme jo hakemustasi!

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat