Kuvaus

Turun normaalikoulun lukiossa on haettavana

Lukion, IB-lukion ja yläkoulun historian ja yhteiskuntaopin lehtorin toistaiseksi voimassa oleva tehtävä alkaen 1.8.2025

Tehtävään kuuluu lukion, IB-lukion ja perusopetuksen historian ja yhteiskuntaopin opetus, opetusharjoittelijoiden ohjaus ja mahdollisesti lukion ryhmänohjaajan työ. Normaalikoulun opettajalta edellytetään lisäksi tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistehtäviin osallistumista. Myös täydennyskoulutus- tai koulutusvientitehtävät ovat mahdollisia.

Edellytämme sinulta

Hakijalta edellytetään opettajan kelpoisuuden lisäksi hyvää opetustaitoa, kahden vuoden päätoimista työkokemusta historian opettajana valmistumisen jälkeen sekä OPH:n määräyksen mukaista englannin kielen hallintaa (OPH-802-2023). Kokemus ryhmänohjaajan työstä katsotaan eduksi.

Toivomme sinulta

Toivomme hakijalta hyvää yhteistyötaitoa, kykyä toimia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä, joustavaa asennetta työhön sekä halua työnsä jatkuvaan kehittämiseen. Yliopiston kouluna arvostamme perehtyneisyyttä oman alan tieteelliseen tutkimukseen ja kokemusta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta hakemaan avoimia tehtäviämme.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen opettajan tehtävän harjoittelukoulussa osana Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaa ja sen opettajankoulutusta. Tehtävässä on hyvät mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamista niin opettajan työssä kuin opetusharjoittelijoita ohjatessa. Opetustilat ja tarvittavat työvälineet ovat kunnossa.

Palkkaus ja koeaika

Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen harjoittelukoulujen palkkausjärjestelmän vaativuustasokartan tason 6 mukaisesti ollen 3732,01 euroa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on työsuhteen alussa tyypillisesti 10 20 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä työnantajalle nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Hakuohjeet

Hakemus tulee jättää viimeistään 9.5.2025 klo 16 yliopiston sähköisellä hakulomakkeella. Hakemukseen tulee liittää CV, todistusjäljennökset suoritetuista tutkinnoista, motivaatiokirje ja muut hakijan pätevyyttä ja kelpoisuutta osoittavat asiakirjat.

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta hakemaan avoimia tehtäviämme.

Ilmoitus on luettavissa osoitteessa Avoimet tehtävät Turun yliopistossa | Turun yliopisto (utu.fi)

Linkki sähköiseen hakulomakkeeseen löytyy tämän ilmoituksen yläosasta kohdasta Hae tähän työpaikkaan.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa johtava rehtori Vesa Valkila, 0400523093 s-posti vesa.valkila@utu.fi tai lukion rehtori Katrina Vartiainen, p. 0400831009, s-posti katrina.vartiainen@utu.fi

Turun normaalikoulu

Turun normaalikoulu on Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusharjoittelukoulu, jossa opiskelee yli tuhat lasta ja nuorta alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Lukiossa toimii IB-linja ja lukion yhteydessä toimii myös Turun kansainvälisen koulun IB-linja. Lisätietoja lukiostamme osoitteessa [https://sites.utu.fi/tnk/lukio/](https://sites.utu.fi/tnk/lukio/)

Kasvatustieteiden tiedekunta on arvostettu tutkimus- ja koulutusyhteisö sekä kasvatus- ja koulutusalan vahva verkostovaikuttaja. Tiedekuntaan kuuluu kasvatustieteiden laitos Turussa, opettajankoulutuslaitos Turun ja Rauman kampuksilla sekä Turun ja Rauman normaalikoulut.

Turun yliopisto

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

[Tutustu avoimiin tehtäviimme](https://www.utu.fi/fi/yliopisto/tule-meille-toihin/avoimet-tehtavat)

Puhelin: 040 0831 009 Sähköposti: katrina.vartiainen@utu.fi Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

[Ohjeet työpaikkahakemuksen jättämiseen](https://www.utu.fi/fi/ohje-tyopaikkahakemuksen-jattamiseen-erekry-jarjestelmassa)

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat