Kuvaus
Tule OSAOon rakentamaan kanssamme pohjoisen ammattilaisten, yritysten ja koko yhteisön menestystarinaa.
Kempeleen-Limingan yksikköön haetaan osa-aikaista tuntiopettajaa (50 %) määräaikaiseen palvelussuhteeseen 4.8.-12.12.2025 ajalle.
Kielten opettajan tehtäviin kuuluu englannin ja ruotsin kielen tutkinnon osien opetustehtävät. Työhön voidaan sisällyttää kansainväliseen opiskelijavaihtotoimintaan liittyviä tehtäviä, jolloin osa-aikatyön prosentti voi kasvaa. Opetusta voi olla Limingan lisäksi myös Kempeleen toimipisteessä.
Sovit hyvin joukkoomme, kun sinulla on yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta ja olet mielelläsi kehittämässä uutta. Alan ammattitaidon lisäksi onnistut hyvillä vuorovaikutus- ja tiimityötaidoilla.
Koulutuskuntayhtymä OSAO on Suomen johtava ammattiosaajien koulutusyhteisö, joka mahdollistaa työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen.
Kempeleen-Limingan yksikkö toimii kahdella paikkakunnalla. Limingassa on turvallisuusalan koulutus ja Kempeleessä puutarha-, ravintola- ja catering -alat sekä teknisen suunnittelun ja logistiikka-alan koulutus. OSAO Kempele on Suomen suurin logistiikka-alan kouluttaja. Ajanmukaisen opetuskaluston lisäksi yksiköllä on oma
ajoharjoittelurata. Opiskelija-asuntola sijaitsee Limingassa.
Mitä saat meiltä merkityksellisen ja monipuolisen työn lisäksi?
– ison, vaikuttavan ja vakaan työnantajan, joka on vastuullinen toimija
– mukavat työkaverit ja hyvän työyhteisön, joka antaa sinulle voimavaroja
– modernit työtilat hyvillä työvälineillä
– joustavuutta ja työtehtävästä riippuen mahdollisuuden etätyöhön
– ePassin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
– vireää työhyvinvointitoimintaa mm. monipuoliset liikuntatilat ja -mahdollisuudet
– laajat ja laadukkaat työterveyshuollon palvelut
Kelpoisuusehdot:
Kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista A986/1998. Kelpoisuuden tulee käydä ilmi hakemuksesta.
Toivottavasti jaat arvomme, jotka ovat vastuullisuus, luovuus ja rohkeus sekä oikeudenmukaisuus. Uskomme niihin ja teemme ne todeksi jokapäiväisessä työssä. Olemme saaneet henkilöstöltämme hyvää palautetta avoimuudesta ja tasa-arvoisesta toiminnasta.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Valitun on toimitettava nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Virassa/Tehtävässä noudatetaan kuuden (2) kuukauden koeaikaa.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä