Kuvaus

Etsimme tiiminvetäjää Posti Teollisuusratkaisuille Hyvinkään Sahamäkeen

Toimit varastossa työhön osallistuvana tiiminvetäjänä, joka ohjaa tiimin päivittäistä toimintaa ja huolehtii sujuvasta arjesta.
Tehtävässä keskeistä on työntekijöiden tukeminen, turvallisen työympäristön varmistaminen sekä siisteyden ja järjestyksen ylläpitäminen.
Työ on vuorotyötä ja sijoittuu pääosin klo 622 välille, sisältäen myös mahdollisia viikonlopputöitä.
Odotamme sinulta tiiminvetäjänä:
Hyvää varaston toimintojen tuntemusta
Kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin
Joustavuutta, vastuuntuntoa ja oma-aloitteisuutta
Tuloshakuisuutta ja halua oppia uutta
Tarkkaa, mutta ripeää työotetta
Hyviä vuorovaikutustaitoja ja vahvaa paineensietokykyä
Hyvää suomen kielen taitoa; englannin kielen osaaminen on plussaa
Täysi-ikäisyyttä

Eduksi katsotaan:
Kokemus esimies- tai tiiminvetotehtävistä
Tärkeintä on kuitenkin oikea asenne motivoit muita esimerkilläsi ja viet asioita eteenpäin positiivisella otteella.

Työsuhde on kokoaikainen (40 h/vk) ja alkaa sopimuksen mukaan kesäkuun aikana. Palkkaus määräytyy puusepänteollisuuden työehtosopimuksen mukaisesti.

Miksi meille kannattaa tulla töihin?

Meillä pääset osaksi yritystä, jonka toiminta vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään. Olemme kasvaneet kansainväliseksi logistiikan moniosaajaksi, joka työllistää noin 15 000 ihmistä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kehitämme jatkuvasti uutta teknologiaa, ja olemme edelläkävijöitä kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa: olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen toimia fossiilittomasti vuoteen 2030 mennessä ja olla päästöissä nettonollassa vuoteen 2040 mennessä.

Edistämme monimuotoista ja yhdenvertaista työelämää. Kaikki esihenkilömme käyvät läpi Välittävä johtaja -koulutuksen, ja yhdessä rakennamme välittävää työkulttuuria. Sitoutumisemme mielen hyvinvointia tukevaan työhön on huomioitu Hyvän Mielen työpaikka- merkillä vuonna 2025. Meillä saat erinomaisen mahdollisuuden kehittää uraasi ja osaamistasi monipuolisten tehtävien, kehitysprojektien ja koulutusohjelmien kautta. Myös työturvallisuus on meille tärkeä osa jokapäiväistä toimintaamme ja sen jatkuva kehittäminen on myös osoitus siitä, että välitämme.

Henkilöstöetuina tarjoamme kattavan työterveyshuollon Mehiläisellä, ePassin kulttuuri-, urheilu- ja työmatkaedut, sekä lounasetuja. Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua Posti-konsernin työhyvinvointisäätiön tarjoamiin tapahtumiin, kuten hyvinvointikursseille, huvipuistopäiviin, konsertteihin ja urheilutapahtumiin.

Heräsikö kysymyksiä? Lisätietoja tästä tehtävästä antaa Jukka Tiirikainen arkisin kello 816, puhelinnumero: 050 4481 619

Tulisitko sinä meidän työkaveriksemme? Jätäthän hakemuksesi järjestelmämme kautta mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 12.6.2025 mennessä. Haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana.
Arvostamme työyhteisössä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamista. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä