Kuvaus

Finlon Oy on tiivisteiden ja kattila- sekä putkistotarvikkeiden maahantuoja ja jälleenmyyjä. Omaamme yli 50 vuoden kokemuksen tuotteistamme ja ymmärrämme hyvin myös asiakkaidemme tarpeet. Asiakaskuntamme koostuu pääasiassa voima- ja lämpölaitoksista, unohtamatta kuitenkaan pienempiä yrityksiä höyrykattiloineen

Etsimme nyt Finlonille teknistä myyjää. Tehtäviisi kuuluvat mm. tilausten vastaanotto, tarjousten tekeminen ja auttaminen asiakkaiden ongelmanratkaisussa. Silloin tällöin matkustat tapaamaan asiakkaita eri puolella Suomea. Tehtävä on vakituinen kokopäiväinen päivätyö, joka alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Finlon sijaitsee Liedon Littoisissa.

Sinulla on mielellään tekninen koulutus, esimerkiksi kone- tai energiatekniikan tutkinto. Olet voinut hankkia osaamista myös työn kautta vaikkapa asentajana. Toimit mielelläsi ihmisten parissa ja uskallat tarttua puhelimen luuriin. Aktiivista uusasiakashankintaa tehtävä ei kuitenkaan sisällä. Olet oma-aloitteinen, vastuullinen ja toimit joustavasti tiimin jäsenenä. Tarvitset työssä omaa autoa ja kohtuullista englannin kielen taitoa.

Tehtävässä on kiinteä kuukausipalkka. Finlonilla on tarjolla hyvä työterveyshuolto ja muitakin työsuhde-etuja sekä pieni ja mukava työyhteisö. Legioona auttaa rekrytoinnissa, ja työntekijä palkataan suoraan Finlonin palkkalistoille.

Hae paikkaa pikaisesti, kuitenkin viimeistään 18.5. joko oheisella hakulomakkeella tai sähköpostitse taina.lehtola@legioona.fi . Voit kysyä Tainalta lisätietoja, puh. 040 511 4903.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagit: