Kuvaus

Haemme sosiaalityöntekijää perhevapaan sijaisuuteen ajalle 7.7.-29.8.2025 Malmin lastensuojelun ja erityisen tuen arvioinnin yksikköön.

Yksikkömme vastaa alueen (Alppikylä, Jakomäki, Malmi, Puistola, Suutarila, Tapanila) alle 18-vuotiaiden palvelutarpeen arvioinneista sekä virka-aikaisesta uusien asiakkaiden päivystystyöstä.

Yksikössä työskentelee johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, perheneuvolan psykologi, aikuissosiaalityön sosiaaliohjaaja.

Yksikössä arvioidaan pääsääntöisesti lastensuojelun tai perhesosiaalityön tarvetta. Työtehtävät painottuvat sijaisuuden aikana päivystyksellisten työtehtävien hoitamiseen. Päivystyksellisiä työtehtäviä ovat mm. asiakastapaamiset, kiireellisten toimenpiteiden valmistelu, puhelintyöskentely asiakkaiden ja viranomaisten kanssa sekä prosessien läpivienti asiakastietojärjestelmässä.

Työyhteisömme on huumorintajuinen ja vaalimme erityisesti yhteisen tekemisen ja auttamisen kulttuuria. Haastavista tilanteista selviydymme yhdessä.

Tiimin lisäksi työtäsi tukevat hyvät ja toimivat rakenteet, kuten säännölliset työryhmän kokoukset, koulutukset, lähiesihenkilön tuki ja ulkopuolinen työnohjaus. Työparin saat tarpeen mukaan joko eri yhteistyökumppaneista tai työryhmän sisältä. Helsingin kaupungilla on toimiva juridinen tuki, josta saat tarvittaessa tukea ja neuvoja asiakasprosesseihin.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Valviran ammattihenkilölaillistus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi
sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun tai
henkilöllä, joka on suorittanut sellaisen soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, johon on sisältynyt tai jonka lisäksi on suoritettu hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu tai
henkilöllä, jolla on soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon ja sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Lisäksi edellytämme:

Hyviä vuorovaikutus, tiimi ja-parityön taitoja sekä kykyä itseohjautuvaan ja oma-aloitteiseen työskentelyyn.

Luemme eduksi:

Apotti asiakastietojärjestelmän osaamisen sekä kokemuksen lapsiperheiden kanssa työskentelystä.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: