Kuvaus

Toimialueenasi on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue ja tehtävä edellyttää liikkumista alueella. Toimipisteesi sijoittuu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle sopimuksen mukaan. Sinulla on mahdollisuus osittaiseen etätyöskentelyyn.

Toimintaamme kuuluu vammaispalvelujen ohjaus- ja neuvontapalvelut asiakkaille ja yhteistyökumppaneille koskien vammaisille annettavia sosiaalipalveluja. Ensiarviotiimissä teemme vammaispalvelujen piiriin hakeutuvien uusien asiakkaiden palvelutarpeiden ensiarvioinnin. Teemme myös palvelutarpeen arviointeja ja palvelupäätöksiä asiakkaiden hakemista palveluista.

Etsimme sosiaalityöntekijää toteuttamaan kanssamme laadukasta ja asiakaslähtöistä vammaispalvelua monialaisessa yhteistyössä. Tarjoamme monipuolisen työn vammaispalvelujen parissa sekä tueksesi kannustavan ja ammattitaitoisen työyhteisön. Tiimiimme kuuluu sosiaalityöntekijöitä, palveluohjaajia ja vastuuyksikköpäällikkö. Työsi tukena ovat tiimin ja esihenkilön tuki, viikoittaiset tiimipalaverit ja työnohjaus.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä myönteistä asennetta kehittämiseen. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä toimia vaihtelevissa ja haastavissakin tilanteissa sekä oma-aloitteisuutta ja päätöksentekokykyä. Eduksi katsomme työtä keskeisesti ohjaavien lakien tuntemuksen ja taidon soveltaa niitä viranomaistyössä sekä kokemuksen vammaisten asiakkaiden kanssa tehtävästä työstä.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7 § mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Haastatteluun kutsuttavilta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki/Suosikki rekisteriin.

Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ja sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukainen rikosrekisteriote.

Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §).

Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagit: