Kuvaus

Hei sosiaalityöntekijä!

Etsitkö merkityksellistä työtä ikääntyneiden parissa? Arviointioiminnan idän asiakasohjauksen tiimissä (os. Kivikonkaari 21), sinua odottaa vakituinen sosiaalityöntekijän virka 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan, jossa pääset hyödyntämään ammattitaitoasi moniammatillisessa ympäristössä. Liity joukkoomme ja tule osaksi työyhteisöä, jossa sosiaalityön asiantuntijuutta arvostetaan ja kehittämistyö nähdään tärkeänä!

Tehtävänämme on helsinkiläisten ikääntyneiden laaja-alainen palvelutarpeen arviointi ja palveluiden järjestäminen sekä koordinointi. Lähtökohtana on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia oikea-aikaisesti kevyimmän palvelun -periaatteen mukaisesti. Asiakkaidemme asioissa teemme moniammatillista yhteistyötä mm. kotihoidon palvelun tuottajien, kriisiosaston, kuntouttavan arviointiyksikön, gerontologisen sosiaalityön yksikön ja sairaaloiden kanssa.

Nyt haussa olevan sosiaalityöntekijän työtehtävät kohdentuvat lähtökohtaisesti erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, asiakassuunnitelman tekemiseen sekä päätöksentekoon. Työtehtäviisi sisältyy myös sosiaalihuoltolain mukaisena omatyöntekijänä toimimista, sekä kiireellinen sosiaalihuollon tarpeen arviointi virka-aikana, sovituin vastuuvuoroin. Ammatillisen erityisosaamisesi kautta olet avainasemassa tunnistamassa yksikköön ohjautuvia, erityisen tuen tarpeessa olevia asiakkaita ja ohjaamassa heitä mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa tuen ja palveluiden piiriin.

Sosiaalityöntekijänä toimit moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluu lisäksesi sosiaalityöntekijöitä, asiakasohjaajia, asiakkuusvastaava sekä asiakkuuspäällikkö. Lisäksi saat ammatillista tukea kahdelta johtavalta sosiaalityöntekijältä, jotka toimivat ammatillisina esihenkilöinäsi. Ammatillista tukea saat myös muilta alueellisissa asiakasohjausyksiköissä työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä, joita tapaat säännöllisesti.

Tarjoamme monialaisen työympäristön, hyvät mahdollisuudet oman työn suunnitteluun ja organisointiin sekä laadukkaan perehdytyksen, josta olemme saaneet kiitosta. Tarvittaessa käytössäsi on myös juridisen tuen konsultaatiomahdollisuus.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä hyvät loma-, työmatka- ja lounasedut. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla olemme tehneet tietoisen valinnan tukea työntekijöidemme hyvinvointia ja palautumista liikkumisen avulla. Meillä pääset henkilöstöalennuksella uimahalleihin, kuntosaleille ja liikuntatapahtumiin. Sinulla on myös mahdollisuus ottaa kaupunkipyörä käyttöösi, saada tukea liikkumisen aloittamiseen henkilökohtaisesta liikuntakoutsauspalvelusta ja hyödyntää henkilöstöliikunnan liikuntatarjontaa sekä liikunta- ja kulttuurietua 200 eurolla vuodessa.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Valviran ammattihenkilölaillistus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävään valitun on ennen virkasuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.

Tehtävässä edellytetään iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustaotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §).

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi henkilöllä, joka suorittaa sosiaalityöntekijän tutkintoon johtavaa koulutusta ja on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Lisäksi edellytämme:

– kehittämismyönteistä ja innostunutta asennetta toimia yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa
– motivaatiota uuden oppimisen suhteen ja kiinnostusta ikääntyneiden parissa työskentelyä kohtaan
– hyviä vuorovaikutustaitoja ja oma-aloitteisuutta
– kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja liikkuvaan työhön, tapaamme asiakkaita pääsääntöisesti heidän omissa kodeissaan

Luemme eduksi:
– kokemus ikääntyneiden palveluista ja palvelutarpeen arvioinnista katsotaan eduksi, mutta ei ole edellytys, tärkeintä on asenne ja motivaatio uuden oppimiselle.
– katsomme eduksi myös Apotin käyttökokemuksen

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: Sosiaali- ja terveydenhuoltoala