Kuvaus
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Aikuissosiaalityön palvelut
Nuorten jälkihuolto
Kielotie 7, 01300 Vantaa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!
Sinä nuorten aikuisten kanssa työskentelystä nauttiva, meillä on tehtävä juuri sinulle! Haemme sosiaaliohjaajaa lastensuojelun jälkihuoltoon.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen jälkihuoltoyksikkö vastaa kaikkien hyvinvointialueella asuvien jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten aikuisten jälkihuollon toteuttamisesta. Jälkihuollon sosiaalityössä työskentelet asiakkaana olevien nuorten aikuisten (18-23 -vuotiaiden) sosiaaliohjaajana. Sosiaaliohjauksen tavoitteena on edistää nuorten itsenäistymistä ja ehkäistä syrjäytymistä. Sosiaaliohjaajana työskentelet asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Työtehtäviin sisältyy mm. itsenäistymisen tukeminen, psykososiaalinen tuki, apu virallisten asioiden hoitamisessa ja yhteydenpito verkostoihin, asumisen tukeminen sekä nuorten arjen tukeminen. Nuoria pyritään tapaamaan mahdollisimman paljon heidän elinympäristössään.
Arvostamme positiivista, asiakaslähtöistä ja kehittämismyönteistä työskentelyotetta sekä valmiutta muutokseen. Työssä pärjää reippaalla ja aloitteellisella työotteella sekä hyvillä vuorovaikutustaidoilla. Tarvitset myös kirjallista ilmaisukykyä sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Viranomaisverkostojen, erityisesti KELAN ja TE-toimiston tuntemus, on eduksi tehtävän hoitamisessa. Kyky pari- ja tiimityöhön ja reflektiiviseen työorientaatioon on oleellinen tehtävässä menestymisen kannalta.
Jälkihuoltoyksikössä on kaksi tiimiä, joissa kummassakin työskentelee johtava sosiaalityöntekijä, kuusi sosiaalityöntekijää ja kuusi sosiaaliohjaajaa. Lisäksi yksikössämme työskentelee sairaanhoitaja. Jälkihuollossa sinulla on käytettävissä jälkihuollon kenttään keskittynyt ja orientoitunut työryhmä. Työpiste sijaitsee Tikkurilan aseman läheisyydessä, hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Odotamme hakemustasi!
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi.
Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.
Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat)
Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Vakituinen, alkaen 03.02.2025 tai sopimuksen mukaan
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaaliohjaaja (Laki 817/2015 8§ mukainen laillistus)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Yleistyöaika
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa,
Tehtäväkohtainen palkka: 2904,79 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Sosiaalityön lähijohtaja Hankomäki Johanna
0407556037
johanna.hankomaki@vakehyva.fi
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat