Kuvaus

Etsimme joukkoomme ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Ryhmäkoti Tinttaralla on 6- paikkainen perustason lastensuojeluyksikkö Kuusankosken keskustan läheisyydessä. Olemme pieni ja kodinomainen yksikkö. Työ on epäsäännöllistä kolmivuorotyötä. Työtehtäviin kuuluu niin hoito- ja kasvatustehtävät kuin kodinhoidolliset työt. Haemme työntekijää, jolla on sosionomi (AMK), sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi tai tähän rinnastettava tutkinto. Voimassa olevat lääkeluvat sekä EA- koulutus katsotaan eduksi. Pienen yksikkömme vahvuus on yhteisöllinen henki joka meillä vallitsee, niin henkilökunnan kuin lastenkin välillä. Haluamme olla turvasatama meille sijoitetuille lapsille.
Tinttarallassa elämme mahdollisimman kodinomaista arkea, välitämme meillä asuvista lapsista aidosti, olemme läsnä ja asetamme turvalliset rajat, luoden vakaan arjen ja kasvuympäristön. Työryhmämme on lämminhenkinen ja arvostamme toisiamme. Työvuorotoiveita kuunnellaan, ja työssä jaksamista tuetaan säännöllisellä työnohjauksella. Suunnittelemme ja järjestämme yhdessä tyky-päiviä. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen tehtävään, sekä innostuneen ja motivoituneen tiimin tuen. Olisitko sinä meidän tuleva työkaveri ja turvallinen aikuinen meidän lapsille ?

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: