Kuvaus
Pohjois-Savon hyvinvointialueella Keiteleen ikääntyneiden asumispalveluissa on avautunut sairaanhoitajan sijaisuus. Töiden aloitus sovitaan mielellään jo tammikuulle tai sopimuksen mukaan. Sijaisuus kestää huhtikuun 2025 loppuun saakka ja voi jatkuakin.
Keitä me olemme?
Keiteleen ympärivuorokautisen asumispalvelun yksiköt koostuvat kolmesta pienestä eri yksiköstä. Yksikkömme ovat kodinomaisia, joissa tuetaan asiakkaan toimintakykyä ja kunnioitetaan itsemääräämisoikeutta sekä osallisuutta. Palvelua järjestämme asiakkaan tarpeiden mukaan ympärivuorokautisesti yhteistyössä läheisten kanssa. Kodinomaisuus merkitsee meille päivittäistä yhdessäoloa, osallistumista ja ajanvietettä sekä lämmintä ilmapiiriä, jossa asukas voi asua elämänsä loppuun saakka riittävän tuen avulla.
Millaiseen työhön etsimme tekijää?
Sairaanhoitajan työ on asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoitotyötä sisältäen perushoidon lisäksi sairaanhoidollisia sekä hallinnollisia tehtäviä. Työ on monipuolista ja mahdollistaa ammattitaidon laaja-alaisen hyödyntämisen ja itsenäisen työskentelyn. Sairaanhoitaja toimii sairaanhoidollisena asiantuntijana ja tukee tiimin lähihoitajia sekä toimii asumispalveluiden esihenkilön työparina ja sijaisena. Tehtävänkuvaan sisältyy yksiköiden lääkehoidosta vastaaminen. Sairaanhoitaja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi asiakkaiden hoitoa yhdessä tiimin sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Sairaanhoitajan työ on pääasiassa päivätyötä. Huomioimme hakijan toiveet työaikojen suhteen.
Mitä tarjoamme työntekijöillemme?
Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävän osana ammattitaitoista ja kehitysmyönteistä työyhteisöä, rennon työskentely ilmapiirin, hyvät koulutusmahdollisuudet sekä hyvinvointialueemme epassi-edun. Työarjessa sinulla on yksiköiden hoitajien sekä esihenkilön tuki. Palkkaus toteutuu SOTE-sopimuksen mukaan 2 867,63 €/kk + lisät.
Olisitko sinä etsimämme sairaanhoitaja?
Toivomme sinulta aitoa kiinnostusta ja motivaatiota ikäihmisten päivittäisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, asiakaslähtöinen työote ja kyky työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä.
Kelpoisuutena tehtävään on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 2005/817, §3) sekä Valviran rekisteröityminen. Huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat.
Eduksi katsomme aikaisemman työkokemuksen asumisyksikössä toimimisesta, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta niin aito kiinnostus ja asenne on tärkein.
Muut huomioitavat asiat:
-Tehtävään valitun henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote ja
todistus huumausainetestistä.
-Noudatamme Pohjois-Savon hyvinvointialueella tartuntatautilain 48 § säännöksiä ja suositamme kaikille asiakastehtävissä
työskenteleville työntekijöillemme niiden mukaista rokotussuojaa.
-Tehtävää täytettäessä noudatetaan koeaikaa.
Hyvinvointi tehdään Yhdessä. Yhtä Joukkuetta!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat