Kuvaus

Haemme sairaanhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen terveyskeskussairaalaan Parkanoon kesälle 2025. Kerro, milloin olisit kiinnostunut työskentelemään meillä, niin räätälöidään sinulle toiveidesi mukainen työsuhde.

Millainen on sinun unelmiesi työpaikka? Meille Pihlajalinnassa se tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin; paikkaa, johon on mukava tulla oli sitten asiakas tai henkilöstöä. Asiakaslähtöisessä toiminnassamme huokuu ihmisläheisyys, yksilöllisyyden kunnioittaminen ja arvostava arki. Kaikella toiminnallamme tähtäämme asukkaiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Meillä jokaisen ääni otetaan huomioon ja toimintaa kehitetään yhdessä. Autamme toisiamme onnistumaan ja luomme ympärillemme iloista, mutkatonta ja turvallista työarkea. Meille on tärkeää, että ammattilaisemme voivat hyvin ja siksi kiinnitämme erityistä huomiota esihenkilötyöhön. Sitoudumme yhtiön johtamisperiaatteisiin: mahdollistan kasvun, kannan vastuun, otan mukaan, välitän ja olen reilu. Työnantajanasi toimii Pihlajalinnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisyhtiö Kolmostien Terveys Oy.

Sairaanhoitajana olet keskeisessä roolissa potilaiden kokonaisvaltaisessa hoidossa. Huolehdit potilaiden sairaanhoidosta edistäen tavoitteellisesti heidän fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyään. Osallistut potilaan hoidon suunnitteluun ja kartoitukseen sekä sairaudenmukaiseen hoitoon. Lisäksi vastaat erillisten kliinisten toimenpiteiden ja lääkehoidon toteutuksesta. Tehtävässä toteutat myös potilaan arvokasta ja asianmukaista elämän loppuvaiheen hoitoa, varmistaen laadukkaan ja kunnioittavan hoitokokemuksen.

Työskentelyssämme korostuvat moniammatillinen yhteistyö ja potilaslähtöisyys. Käytämme omahoitajamallia, ja työskentely tapahtuu tiimissä, jossa jokaisen hoitajan panos on tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, ja osastolla on lääkäri paikalla arkisin klo 8-16. Muina aikoina lääkäri on tavoitettavissa etänänä.

Tässä tehtävässä pääset tekemään merkityksellistä työtä vaihtelevassa ja arvostavassa työympäristössä, jossa tiimin tuki ja yhteistyö ovat keskiössä.

Tarjoamme Pihlajalinnalaisille:

– Hyvän perehdytyksen ja kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin

– Mahdollisuuden työaikojen joustavaan sopimiseen

– Hyvät henkilöstöedut: laajat työterveyshuollon palvelut, kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen

– Pihlajalinnalaiset ovat myös oikeutettuja kuntoilemaan edullisempaan hintaan Forever-liikuntakeskuksissa

Olisitko sinä seuraava pihlajalinnalainen?

Sinulla tulee olla sairaanhoitajan tutkinto, huomioimme myös loppuvaiheen sairaanhoitajaopiskelijat (vähintään 180 op). Tämän lisäksi edellytämme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastyössä tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta. Ilahdumme, jos sinulla on voimassa olevat lääkehoidon (LOVe) suoritukset. Toivomme sinulta aiempaa kokemusta akuuttihoitotyöstä sekä aktiivista ja itsenäistä työotetta. Me puolestaan lupaamme kuunnella toiveitasi työntekijänä ja auttaa sinua kehittymään työssäsi.

Palkkauksessa noudatamme Terveyspalvelualan työehtosopimusta ja huomioimme työkokemuksesi ja osaamisesi yksilöllisesti. Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta).

Kesätöistä, ajalla 1.5.–30.9., maksamme sinulle rekrytointipalkkion yli 6 viikon pituisissa työsuhteissa. Työssäolo jaksojen tulee olla vähintään 2 viikon mittaisia. Voit siis saada rekrytointipalkkion tekemällä töitä esimerkiksi kolme kahden (2) viikon jaksoa tai yhtämittaisen vähintään 6 viikon työjakson! Palkkion suuruus on 6 viikon jaksosta 300€ ja 9 viikon jaksosta 700€.

Kiinnostuitko?

Laitathan hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

palveluvastaava Salla Kallioniemi, p. 044 7865417, salla.kallioniemi@pihlajalinna.fi

Lisätietoa rekrytointiprosessista saat:

rekrytointiasiantuntija Marjo Ruuskanen p. 0406834776, [marjo.ruuskanen@pihlajalinna.fi](https://marjo.ruuskanen@pihlajalinna.fi/)

Parkanon terveyskeskussairaala

Puhelin: 0447865417 Sähköposti: salla.kallioniemi@pihlajalinna.fi Sijainti: Parkanontie 48, Parkano

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: