Kuvaus
Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme sairaanhoitajaa Huhtasuon terveysasemalle Jyväskylään. Tutustu tehtävään ja hae!
Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.
Mitä työ Huhtasuon sairaanhoitajana pitää sisällään?
Sairaanhoitajana Terveystalon Julkisissa palveluissa pääset mukaan tarjoamaan potilaslähtöistä ja sairaanhoitajan osaamisesi mukaista työtä alueen väestölle. Työtä tehdään moniammatillisessa tiimissä Huhtasuon alueen asiakkaille. Tehtäviisi kuuluvat sairaanhoitajan vastaanottotyö niin kiire kuin kiireettömässä vastaanottotyössä sekä hoidon tarpeen arviointi puhelimessa ja walk in -pisteessä. Pääset myös hyödyntämään ja kartuttamaan osaamistasi moniammatillisessa tiimissä.
Jyväskylän Huhtasuon terveysaseman avoterveyspalvelut ovat ulkoistettu joulukuun 2023 alusta Terveystalo Julkiset palvelut Oy tuotettavaksi. Huhtasuon terveysasemalla hoidon tarpeen arvioinnissa pyritään ensikontaktissa korkeaan ratkaisuasteeseen. Tiimin toimintamallia kehitetään yhdessä henkilöstön kanssa ja pääset vaikuttamaan tiimin toimintaan. Työpäivät vaihtelevat ja eri työpisteissä työskentely tuo työhön vaihtelua. Huhtasuon terveysasemalla työskentelee ammattitaitoinen tiimi. Terveysaseman työyhteisön tiimin toimintaa kehittään niin, että myös määräaikaisten sijaisten on helppo tulla työhön ja kuulua työyhteisöön. Terveysaseman vastuulääkäri ja vastuu palveluesihenkilö johtavat yhdessä rintarinnan terveysaseman toimintaa. Hyvinvointialueen kanssa tehdään kumppanuutena työtä ja se näkyy kaikissa toiminnassamme.
Työsuhde on määräaikainen ja tarvittaessa töihin kutsuttava. Voimme myös neuvotella työsuhteen rakenteesta niin, että työsuhteen voisi rakentaa varahenkilöstöön kuuluvana. Työaika on pääosin klo 8-17 välillä ja arkipäivisin.
Työ on monipuolista ja työarjessa kiire on myös ajoittain läsnä. Työn kuormittavuuden vähentämiseksi yksikössä käsitellään ja kehitetään tiimin toimintaa niin, että työmäärä jakautuisi tasaisemmin henkilökunnan kesken.
Miksi meille töihin?
Terveystalo on inhimillinen työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:
– Monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- ja virike-edun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit sekä lyhytpsykoterapian.
– Mahdollisuuden keskittyä työssäsi olennaiseen, siihen missä olet hyvä ja missä haluat vielä kasvaa.
– Turvallisen, osaavan ja mukavan terveystalolaisen työyhteisön
– Työntekopaikan, jossa voit luottaa siihen, että kaikki toiminta perustuu tutkittuun tietoon sen vaikuttavuudesta ja joka on tutkitusti terveyspalvelualan ammattilaisten suosikki (Universumin ammattilaistutkimus 2020, 2021, 2022 ja 2023).
Mitä toivomme sinulta?
Sairaanhoitajan tehtävään terveysasemalla luemme eduksi, jos olet jo aiemmin työskennellyt perusterveydenhuollossa. Lisäksi tehtävän pätevyysvaatimuksena on kansansairauksien hyvä osaaminen ja ennaltaehkäisy. Tehtävä sisältää paljon yhdessä tekemistä, tiimissä työskentelyä, joten pääset hyödyntämään siinä sosiaalisia taitojasi. Toivomme hakijalta halua tehdä työtä tiimissä, sillä tehtävässä tarvitaan kykyä työnjoustoon, mikäli tehtävät muuttuvat kesken päivän. Työpäivät ovat erilaiset, sillä työtä tehdään kysynnän ja Käypä hoidon mukaisesti.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 15.12.2024 klo 16 mennessä. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Haastattelemme hakijoita jo haun aikana.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palveluesihenkilö Miia Pasunen (puh 050 5348331, miia.pasunen@terveystalo.com).
Tervetuloa Terveystaloon!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä