Kuvaus
Haemme asiakkaallemme kiinteistöpalvelualan osaajaa palveluohjaajan sijaisuuteen elintarvikesiivoukseen Nurmoon
Palveluohjaajan tehtävässä:
– siivoat elintarviketuotannon tiloja sekä laitteita matalapainepesumenetelmin ja vastaat työntekijöiden työnohjaukseen liittyvistä monipuolisista työtehtävistä. Palveluohjaajan tehtävässä pääset tekemään myös erilaisia kirjauksia järjestelmiin sekä viestimään mm. sähköpostin välityksellä.
– työskentelet tarkkojen hygieniavaatimusten mukaisesti suojavaatteissa sekä -jalkineissa tuotantotiloissa.
– työvuorot ovat yövuoroja ja viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Lisäksi joka toinen viikko tehdään myös viikonloppuvuoroja.
– työtä tehdään elintarviketeollisuuden tehtaissa Nurmossa, Seinäjoella. Työmatka Nurmoon onnistuu parhaiten autolla, sillä julkinen liikenne ei kulje työpaikalle.
– työ alkaa sopimuksen mukaan huhti-toukokuun vaihteessa ja kestää jopa elokuun loppuun saakka. Kyseessä on kesälomittajan tehtävä.
Odotamme sinulta:
– aiempaa työkokemusta kiinteistöpalvelualaan liittyvistä työtehtävistä esimerkiksi siivoustyöstä.
– reipasta asennetta ja rohkeutta toimia vastuullisissa tehtävissä työnohjaajana elintarvikesiivoojille.
– palveluhenkisyyttä ja kykyä tehdä tiivistä yhteistyötä työntekijöiden, kollegoiden sekä asiakkaiden kanssa.
– valmiutta käyttää Microsoft Office -ohjelmia esimerkiksi sähköpostin ja raportoinnin osalta.
Huomioithan, että työtehtävät edellyttävät riittävää suomen kielen taitoa, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, salmonellatodistusta sekä hygieniapassia.
Tarjoamme sinulle:
– mahdollisuuden kerryttää arvokasta työkokemusta vastuullisista työnohjauksen tehtävistä.
– monipuolisen työtehtävän määräaikaisessa sijaisuudessa, josta voi olla mahdollista edetä myös muihin tehtäviin kesän jälkeen.
Noudatamme työsuhteessa kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Palkka on työehtosopimuksen ja työtehtävän vaatimusten mukainen. Tehtävän tuntipalkka on hakuilmoituksen voimassa ollessa TES:n mukainen 15,70 €/tunti.
Haluamme olla sinulle työelämäsi luotettavin, monipuolisin ja motivoivin työyhteisö ja rakentaa myös sinun työelämästäsi omannäköisesi. Saat HR-konsultin täyden tuen koko työsuhteesi ajaksi. Käytämme päivittäisessä työssämme We Care-varhaisen välittämisen mallia, jolla varmistamme henkilöstömme jatkuvan hyvinvoinnin.
Täytä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Hakuaika päättyy 23.3.2025. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla. Emme valitettavasti huomioi sähköpostitse tulleita hakemuksia, joten käytäthän vain tässä ilmoituksessa mainittuja hakutapoja.
Lisätietoja työstä antaa:
Nella Vihavainen, HR-konsultti
050 362 3984 (ma-pe 816)
nella.vihavainen@folka.fi
Folka (Personalhuset Staffing Group Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Työllistämme päivittäin yli 400 vuokratyöntekijää ympäri Suomen ja täytämme 50 rekrytointitoimeksiantoa vuosittain. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme.
Folka Yhdessä työelämässä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat