Kuvaus
Kumppaniyrityksemme kuuluu pohjoismaalaiseen konserniin tarjoten toimitilajohtamisen kokonaisratkaisuja toimistoihin, liiketiloihin ja korkeatasoisiin ympäristöihin. Suomessa yritys on toiminut vuodesta 2021 Turussa, Helsingissä ja Tuusulassa työllistäen yli 300 ammattilaista. Taustalla vaikuttaa vuosikymmenten työllä hankittu kokemus ja ammattitaito. Keskittymällä innovaatioihin sekä kestäviin ja joustaviin ratkaisuihin yhtiö on rakentanut vahvan pohjan tunnettujen ja suurten asiakkaiden kanssa.
Etsimme kumppaniyrityksellemme Helsinkiin kokenutta Palvelumyyjää, joka tuntee puhtaanapitoalan kuin omat taskunsa ja syttyy kilpailusta. Toivomme sinulta monipuolista työkokemusta puhtaanapidon palveluiden myynnistä, mielellään vähintään 5 vuotta. Etsimämme liiketoiminnan kasvun vauhdittaja tietää mitä asiakas tarvitsee jo ennen kuin asiakas itse kertoo ja joka myy parhaan ratkaisun.
Viihtyisitkö työyhteisössä, jossa kulttuuri on rento ja yhteisöllinen?
Tuleva tiimisi on täynnä asiantuntevia ja tavoitteellisia ammattilaisia, jotka työskentelevät tiiviisti yhdessä saavuttaakseen erinomaisia tuloksia. Saat mahdollisuuden vaikuttaa, kehittää omaa työtäsi ja kasvattaa myyntiäsi ilman tarpeetonta byrokratiaa. Myynnillinen vastuualueesi kattaa pääkaupunkiseudun ja sen lähikunnat: Espoo, Vantaa, Kerava, Järvenpää, Kirkkonummi sekä Tuusula.
Työssäsi siivousalan palvelumyyjänä rakennat uusia asiakassuhteita ja ylläpidät olemassa olevia. Otat yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, kartoitat heidän tarpeensa ja tarjoat heille aidosti toimivia, räätälöityjä ratkaisuja. Työsi on aktiivista yhteydenpitoa, asiakastapaamisia, tarjouskierroksia kohteissa, tarjousten valmistelua, sopimusneuvotteluja ja ennen kaikkea luottamuksen rakentamista. Varmistat, että asiakas saa juuri sitä mitä tarvitsee ja enemmän. Tässä roolissa olet asiantuntija, kumppani ja myyjä kaikki samassa paketissa.
Odotamme sinulta, että hallitset koko myyntiprosessin ensikontaktista tarjoukseen ja sopimukseen asti. Olet kokenut ja kunnianhimoinen palvelumyyjä, joka tietää mitä hyvä myyntityö on ja tekee sitä tunteella. Asiakaspalveluhenkisyys ja hyvät yhteistyötaidot ovat työssäsi tärkeässä roolissa, sillä työskentelet tiiviisti asiakkaidemme kanssa, tarjoten heille erinomaisia ratkaisuja.
Arvostamme myynnin tai puhtaanapidon koulutustaustaa mutta ennen kaikkea kokemusta.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden liittyä arvostettuun ja kasvavaan yritykseen, jossa työyhteisö tukee toisiaan arjessa ja jossa käytössäsi ovat nykyaikaiset työvälineet.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Tarjoamme myös mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön, kun rooli on hyvin hallinnassa ja tulokset ovat tavoitteiden suuntaiset.
Palkkaus: kuulisimme mielellämme osaamiseesi perustuvaan palkkatoiveen.
Tutustumme hakijoihin jo rekrytointiprosessin aikana, joten lähetäthän hakemuksesi ja CV:si viimeistään 19.5.2025.
Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä Sannaan 050 568 0573
rekrytointi@personapalvelut.fi
Hienoa, että tämä työtehtävä kiinnostaa sinua. Voit tutustua tarkemmin rekrytointiprosessimme seuraaviin vaiheisiin!
– Saat automaattisen vahvistuksen hakemuksesi vastaanottamisesta.
– Otamme henkilökohtaisesti yhteyttä puhelimitse.
– Tämän jälkeen valitsemme jatkokeskusteluun soveltuvimmat hakijat.
– Teemme tarvittaessa henkilöarvioinnin rekrytointiprosessin tueksi.
– Esittelemme soveltuvimmat ehdokkaat asiakasyritykselle loppuhaastattelua varten.
Persona Henkilöstöratkaisut Oy
Kohti innostavia työpäiviä, meillä onnistut!
Tavoitteemme on tehdä työelämästä innostavampaa, sillä motivoituneet työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara. Autamme tunnistamaan vahvuudet ja huolehdimme mahdollisuuksista kehittyä.
Jokaisen työntekijän on oikeus tulla kuulluksi, arvostetuksi omana itsenään ja heidän täytyy olla tietoisia omasta merkityksestään isossa kokonaisuudessa. Myös yhteenkuuluvuus ja osaamisen varmistaminen ovat mielestämme asioita, jotka tuovat turvaa ja auttavat motivoimaan työntekijää.
Sähköposti: rekrytointi@personapalvelut.fi Sijainti: Robert Huberin tie 3 B, 01510 Vantaa
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä