Kuvaus
Palvelukoordinaattori International Pointti -hankkeeseen
Kemin kaupungin elinvoimatoimialalla käynnistyi elokuussa 2024 Euroopan Unionin osarahoittama International Pointti- hanke. Hankkeella edistetään maahanmuuttajien palvelupolkuja työllistymiseen ja tarvittaessa työllistymistä edistäviä opintopolkuja sekä palvellaan yrityksiä kansainvälisen työvoiman rekrytoinneissa. Hankkeessa perustetaan Kemiin maahanmuuttajien matalankynnyksen yhteispalvelupiste, josta voi saada nopeasti apua työllistymiseen, yrittäjyyteen, opiskeluun, kotoutumiseen ja kunnassa asumiseen.
Hankkeen kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat, maahanmuuttajille suunnattujen palveluiden toimijat, työnantajat, päättäjät ja kaupunkiorganisaatio. Palvelupisteestä saavat apua työnantajat, työntekijät sekä erilaiset järjestöt ja organisaatiot maahanmuuttajien asioihin liittyen. Hankkeen tuloksena työllisyyden yhteispalvelu Pointtiin saadaan kansainvälinen palvelupiste International Pointti (Valtakatu 11-13, Kemi).
Hankkeen henkilöstöön kuuluu projektipäällikkö, kaksi palvelukoordinaattoria ja hankesihteeri. Toisen palvelukoordinaattorin siirtyessä toisiin työtehtäviin palkkaamme yritysyhteistyöstä vastaavan palvelukoordinaattorin ajalle 3.2.2025-30.4.2027, mahdollisesti 31.7.2027 saakka.
Palvelukoordinaattorin (100 %) työtehtävät painottuvat asiakastyöhön (matalankynnyksen neuvonta ja ohjaus työllisyys- ja opintopolkuihin liittyen), dokumentointiin, International Pointin asiakaspalvelujen ja toiminnan kehittämiseen ja muihin hankkeeseen liittyviin työtehtäviin, tilaisuuksien järjestämiseen ja viestintään eri yhteistyötahojen kuten työllisyysasiantuntijoiden ja Pointin muun verkoston kanssa. Palvelukoordinaattori tekee yksilö- ja ryhmäkohtaista asiakastyötä Pointissa ja yrityksissä. Yritysyhteistyötä tehdään asiakkaiden nopeamman työllistymisen edistämiseksi ja palvelukoordinaattori osallistuu mm. Pointin yrityspalvelutiimin toimintaan.
Palvelukoordinaattorin tehtävä edellyttää korkeakoulututkintoa, kokemusta asiakastyöstä ja maahanmuuttotyöstä. Hanketyön kokemus katsotaan eduksi. Tehtävä vaatii hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyviä tietoteknisiä taitoja (mm. Teams, PowerPoint, Excel ja Planner sekä Populus ja Canva), palvelujärjestelmän ja maahanmuuttotyön lainsäädännön tuntemusta sekä kehittämisintoa ja positiivinen kannustava työote.
Palkkaus KVTES:n mukainen, 6 kk koeaika.
Vihreä Kemin kaupunki on savuton työpaikka.
Haku päättyy 8.1.2025. Haastattelut järjestetään viikoilla 4-5.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä