Kuvaus

Paloesimiehen tehtäviin kuuluu toimia oman työvuoronsa työnjohdollisena esihenkilönä (ei hallinnollista esihenkilövastuuta) sekä pelastusyksikön ja -ryhmän johtajana tilannepaikalla. Tarvittaessa paloesimies osallistuu pelastustoimintaan myös miehistön jäsenenä. Paloesimies vastaa oman työvuoronsa asemapalveluksesta (tehtävien suunnittelu, organisointi ja resursointi) sekä työvuoronsa komennusluettelon laatimisesta ja päivittämisestä. Paloesimies osallistuu myös pelastustoimen ennaltaehkäisevään toimintaan ja hoitaa oman, erikseen määritetyn vastuualueen tehtävät.

Pohjois-Pohjanmaa on pelastustoimen näkökulmasta vaihteleva toimintaympäristö. Mittavaan maakuntaan mahtuu kaupunkimaisia alueita, merenrantaa, tunturimaisemaa, maataloutta, isoja tuotantolaitoksia sekä paljon erilaisia erityisriskikohteita. Alue tarjoaa pelastusalan ammattilaiselle mielenkiintoisen toimintakentän.
Tarjoamme sinulle mielekkäitä tehtäviä, työskentelyä eri henkilöstöryhmien kesken sekä mahdollisuutta käyttää myös itsenäistä työotetta. Pääset kehittämään ammattitaitoasi säännöllisten harjoitusten ja koulutusten kautta.

Pelastuslaitoksella on käytössä työaikapankki ja haittakorvausten kokonaiskorvaus. Henkilöstöetuja ovat muun muassa liikunta-, kulttuuri ja hyvinvointietu, työsuhdepolkupyörä ja työhyvinvointipäivät. Vuorotyöntekijämme työskentelevät poikkeusluvan mukaisessa työajassa 24 tunnin työvuoroissa.

Kelpoisuusvaatimuksena on pelastuslain 55 §:ssä tarkoitetussa oppilaitoksessa suoritettu alipäällystötutkinto tai pelastusalan ammattikorkeakoulututkinto tai päällystön kelpoisuuden tuottanut aiempi tutkinto pelastusalan oppilaitoksessa taikka alipäällystön kelpoisuuden tuottaneen aikaisemman tutkinnon suorittaminen pelastusalan oppilaitoksessa. Viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa BC-luokan ajokorttia ja vähintään SM:n Ohje pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan mukaista iästä ja viiteryhmästä riippumatonta FireFit-indeksiä 3 sekä aerobisen kestävyyden indeksiä 3.0.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös valmiuksia toimia pelastustoimen vaativissa tehtävissä (savusukellus, kemikaalisukellus, pintapelastus ja PVAT-työskentely

Eduksi voidaan katsoa erinomainen kunto, FireFit indeksi 4,5 tai suurempi (SM:n ohje 5/2016 liite 2).

Hakijan on sisällytettävä hakemukseensa suostumukset varallaoloon, suppeaan turvallisuusselvitykseen ja fyysisen toimintakyvyn testaamiseen.

Virkaan valinta on ehdollinen, kunnes valittu henkilö on esittänyt hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä kelpoisuusvaatimuksena olevat toimintakyvyn testitulokset.

Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat