Kuvaus

Porvoo on lapsiystävällinen kaupunki, jossa tehdään suunnitelmallista kehitystyötä kasvun ja oppimisen polulla varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Sujuva arki tarkoittaa meille perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa panostamista hyvinvointiin, osallisuuteen ja vuorovaikutukselliseen toimintakulttuuriin.

Meille on tärkeää hyvät oppimisen edellytykset. Porvoon kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet laadukkaan perusopetuksen toteuttamiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä ja uudistetuissa koulurakennuksissa. Me panostamme myös työhyvinvointiin ja kehitämme johtamistapoja.

Tule mukaan tekemään tulevaisuuden työtä!

Peipon koulussa työskentelemme yhdessä positiivisen pedagogiikan periaatteiden mukaan oppilaidemme hyväksi. Työyhteisön hyvä yhteishenki ja toistemme auttaminen ovat myös olenneinen osa arkeamme. Haemme siis yhteistyötaitoista ammattilaista opettamaan yhtä kuudetta luokkaamme. Koulussa on n 300 oppilasta. Monikulttuurisuus ja monimuotoisuus on myös vahvuutemme

Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:
-vahvaa pedagogista osaamista
-erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
-oppilaslähtöistä ja positiivisen pedagogiikan mukaista työtapaa

Lisäksi katsomme eduksi:
-innokkuuden yhteisopettajuuteen
-valmiuden oman osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen
-hyvät tieto- ja viestintäteknologiset taidot

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Valitulla tulee olla luokanopettajan kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on puolet palvelussuhteen kestosta.

Lähetä hakemuksesi 16.5.2025 klo 15 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.

Lisätietoja antaa rehtori Juha Juvonen puh. 040 132 0097.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: