Kuvaus

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomentoiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön.Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: [www.tuni.fi](http://www.tuni.fi/)

Tampereen yliopiston Tutkimus- ja innovaatiopalvelut luo edellytyksiä korkealaatuiselle, tuloksekkaalle, vastuulliselle ja yhteiskuntaan laajasti vaikuttavalle tutkimus-, kehitys- kumppanuus- ja innovaatiotoiminnalle. Yksikön asiantuntijat auttavat tutkijoita tutkimusrahoituksen hankinnassa ja hallinnassa, kumppanuuksien kehittämisessä sekä tutkimustulosten hyödyntämisessä. Lisäksi tuemme yliopiston johtoa tutkimus- ja tutkimusrahoitusstrategioiden muodostamisessa sekä päätösten valmistelussa. Noin 50 asiantuntijan yksikkö muodostuu toisiaan tukevista viidestä pääkokonaisuudesta: Kumppanuudet ja yrittäjyys, Hankevalmistelun tuki (Preaward), Projektityön tuki (Postaward), Innovaatiopalvelut sekä Tutkimusedellytykset.

Tampereen yliopisto on dynaaminen ja innovatiivinen korkeakouluyhteisö, joka tunnetaan laadukkaan kansainvälisen tutkimuksen ja opetuksen lisäksi laajoista yhteistyömalleista sidosryhmiensä kanssa.

Haemme nyt yksikköömme päällikköä varainhankintaan ja sidosryhmäsuhteiden tuen hoitamiseen.

Etsimme kokenutta ja motivoitunutta henkilöä johtamaan ja toteuttamaan varainhankintaa sekä tukemaan sidosryhmäsuhdetoimintaa. Yliopiston varainhankinta on hyvissä kantimissa ja haemme nyt seuraavan strategisen vaiheen aloitusta. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana rakentamassa tulevaisuuden yliopistoa ja vahvistamassa yhteisöämme.

Tehtävänkuvaus

Päällikkönä toimeenpanet olemassa olevia varainhankinnan [yhteistyömuotoja](https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/yliopisto/lahjoita-yliopistolle) sekä hoidat lahjoittajasuhteiden ylläpitoa, neuvottelua ja tapaamisten tuloksekasta koordinointia kokonaisvastuullisesti yhdessä varainhankinnan asiantuntijan, yksikön kumppanuustiimin ja markkinointi & viestintäorganisaation kanssa. Työssä tulee huomioida myös korkeakouluyhteisön sisäinen yhteistyö.

Tehtävän keskeiset vastuualueet

Strateginen varainhankinnan suunnittelu ja toteutus: Kehität ja johdat yliopiston varainhankintastrategiaa sekä sidosryhmäsuhteiden ohjelmaa yhdessä yliopiston johdon, viestinnän ja kumppanuuksien kanssa.

Sidosryhmien hallinta: Rakennat ja ylläpidät vahvoja suhteita lahjoittajiin, alumneihin ja muihin sidosryhmiin yhdessä yliopiston johdon kanssa. Tukenasi on tiedekuntiin sijoittuva toimintaa tukeva teemaverkosto.

Kampanjoiden johtaminen: Suunnittelet ja toteutat varainhankintakampanjoita, jotka tukevat yliopiston strategisia tavoitteita.

Tiimin johtaminen: Johdat ketterää varainhankinnan ja sidosryhmäsuhteiden tiimiä osana palveluyksikköä ja verkottuen tiedekuntiin, kannustaen innovatiivisuuteen ja läpikeikkaavaan yhteistyöhön.

Edellytykset

Edellytämme sinulta:

– Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
– Vähintään viiden vuoden kokemus vastaavista tehtävistä
– Erinomaisia viestintätaitoja: Kykyä viestiä tehokkaasti eri sidosryhmien kanssa.
– Strategista ajattelua: Näkemystä ja kykyä kehittää pitkäjänteisiä strategioita.
– Johtamistaitoja monitoimijaympäristössä: Kokemusta odotusarvojen hallinnasta ja yhteisen tahtotilan muodostamisesta.
– Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Eduksi tehtävässä on:

– Kokemus verkostojohtamisesta
– Tuntemus säätiötoiminnasta kotimaassa tai ulkomailla
– Kokemus järjestötoiminnan organisoinnista ja johtamisesta
– Kokemus yliopiston ja elinkeinoelämän eri yhteistyömuodoista
– Aktiiviset näytöt onnistumisista tehtävän haastavalla toimialueella
– Hyvä ruotsin kielen taito

Tampereen yliopisto on monialainen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova, kehittyvä yhteisö. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, kriittisyys, moninaisuus, oppijalähtöisyys, rohkeus, sivistys ja vastuullisuus. Toivommekin, että voit osaltasi sitoutua näihin arvoihin ja edistät niiden mukaista toimintaa omassa tehtävässäsi.

Tarjoamme

Tarjoamme ennen kaikkea vaikuttamismahdollisuuksia: Tilaisuuden olla mukana kehittämässä ja vahvistamassa Suomen ja Tampereen yliopiston tulevaisuutta. Tutustu muun muassa varainhankinnan tukema [yhteistyö](https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/peter-sarlinin-perustaman-foundation-ps-saation-lahjoitus-vahvistaa-tekoalytutkimusta) kansainvälisen ELLIS-instituutin kanssa tai varainhankinnan tuki [hengityselinsairauksien](https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tampereen-tuberkuloosisaatiolta-100-000-euron-lahjoitus-hengityselinsairauksien) tutkimukseen.

Tarjoamme innostavan ja monipuolisen tehtävän ja työympäristön:

– Mahdollisuuden työskennellä korkeatasoisten huippuosaajien rinnalla
– Monipuoliset alueelliset, kansalliset ja kansainväliset verkostoitumismahdollisuudet
– Kansainvälisen, monipuolisen ja viihtyisän työyhteisön tuen
– Hyvät mahdollisuudet omaan ammatilliseen kehittymiseen

Työssäsi sinua tukevat yksikön johtajan lisäksi ammattitaitoiset kollegat. Henkilöstöetuihimme kuuluvat myös muun muassa liikunta-, kulttuuri-, ja hyvinvointietu (Smartum), kattavat työterveyshuollon palvelut, edulliset ravintola- ja kahvilapalvelut kaikilla kolmella kampuksella sekä tunti työajasta liikuntaan -etu. Lue lisää työskentelystä meillä [työnantajasivuiltamme](https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/korkeakouluyhteiso-tyonantajana/tampereen-yliopisto-tyonantajana). Tule meille luomaan merkityksellistä uraa ja tule mukaan tiimimme!

Kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva, kokoaikainen työsuhde, jonka aloitus tapahtuu sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työpaikkakuntana on Tampere. Tehtävässä on työsopimuslain mukainen kuuden kuukauden koeaika.

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen yleisen työehtosopimuksen [muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön palkkausjärjestelmän](https://www.sivista.fi/tyomarkkinat/tyoehtosopimukset-ja-palkkataulukot/yliopistot-ja-harjoittelukoulut/) mukaisesti. Tehtävän alustava vaativuustaso on 10-12. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Voit myös esittää palkkatoiveesi.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilm

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat