Kuvaus

Haemme sitoutunutta ja sydämellistä sairaanhoitajaa kehitysvammaisten kotiin,vakituiseen työsuhteeseen Lappajärvelle Attendo Joelinkotiin. Työsuhteen voimme räätälöidä oman tilanteesi mukaan. Se voi olla osa-aikainen (50%) tai kokoaikainen – kumpi sinulle sopii parhaiten. Työ on pääsääntöisesti aamupainotteista, mutta halutessasi voit vaikuttaa työvuoroihisi.Arvostamme myös ikäihmisten hoivatyön kokemusta, koska asukkaamme ovat pääsääntöisesti ikääntyneitä aikuisia kehitysvammaisia. Työsi meillä on monipuolista ja vaihtelevaa. Meillä saat toteuttaa ammattitaitoasi ja tuoda näkemyksiäsi asukkaidemme hoitoon liittyen. Kurkkaa arkeamme täältä!Meillä työviikkoosi voi kuulua esimerkiksi:
Asukkaiden lääkehoidosta vastaamista sekä lääkehoitoon liittyvien asioiden ylläpitämistä ja kehittämistä
Läheisyhteistyötä
Perushoitotyötä ja läsnäoloa asukkaiden arjessa
Sairaanhoitajat ovat tiimimme kantavia voimavaroja, tärkeitä hengenluojia ja vahvoja vaikuttajia. Heidän ansiostaan asiakkaamme saavat hyvää hoitoa ja heidän arkensa on turvallista ja mielekästä. Siksi haluamme sinun viihtyvän ja kokevan olevasi juuri oikeassa paikassa, tekemässä työtä, jolla on merkitys. Olethan tiimityöskentelijä, joka arvostaa ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Pystyt myös itsenäisiin päätöksiin ja toimit ammatillisena tukena lähihoitajille.Edellytämme sinulta:
Sairaanhoitajan koulutusta tai loppuvaiheen opinnot
Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittamaa rokotussuojaa asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Hygieniapassia tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden työsuhteissa
Tarjoamme sinulle:
Haastavan ja mielenkiintoisen työn
Viihtyisän työympäristön ja mahtavat työkaverit
Mahdollisuuden kehittyä työssäsi
E-passi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun 160 euroa/ vuosi ilman omavastuuta
Kattavan työterveyshuollon
Henkilöstöetuohjelman, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.Tule tekemään laadukasta työtä mukavaan tiimiin!Kiinnostuitko?Täytä hakulomake mahdollisimman pian, kuitenkin 16.3.2025 mennessä. Emme malta odottaa, että kuulemme sinusta!Lisätietoja antaa: Palvelukodin johtaja Kirsi Takala puh: 040-5620519 tai kirsi.takala@attendo.fi

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: