Kuvaus
Ojamon vastaanottokoti on kiireellistä sijoitusta tarvitsevien lasten ja nuorten vastaanotto- ja arviointiyksikkö. Meillä on kaksi yksikköä, joissa kummassakin on tilaa seitsemälle lapselle ja nuorelle. Nyt haettavana oleva tehtävä sijoittuu nuorten yksikköön.
Lasten sijoitukset meille ovat lyhytaikaisia, pääosin 1-2 kuukautta. Ohjaajan tehtävänä on yhdessä työryhmän ja vastaanottokodin sairaanhoitajan sekä toimintaterapeutin kanssa arvioida kiireellisesti sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tuen tarve. Työ vaatii kykyä aitoon kohtaamiseen, hyvät vuorovaikutustaidot ja valmiutta toimia viranomaisverkostoissa. Arviointityössä korostuu kirjaaminen, joten työssä vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa.
Mitä tarjoamme:
vaikuttavaa työtä lasten ja perheiden hyväksi, tarjoamme työn, jossa pääset toteuttamaan vaikuttavaa
lastensuojelutyötä vastaanotto- ja arviointiyksikössä monipuolisten työtehtävien parissa.
yhteisöllinen tiimi. Meillä työskentelee joukko motivoituneita alan ammattilaisia. Uskomme yhdessä tekemiseen, jossa
tiimityö luo parhaan pohjan yksikön työskentelylle.
kasvu ja kehitys, haluamme, että jokaisella tiimin jäsenellä on mahdollisuus kasvaa alan ammattilaisena ja kehittyä omassa
työssään. Työryhmän ammatillista osaamista ja työssäjaksamista tukee reflektiivinen työilmapiiri sekä kuukausittainen
työnohjaus.
viihtyisät ja modernit tilat, tarjoamme modernin ja viihtyisän työympäristön Lohjan Ojamolla. Vastaanottokodissa lapset ja
aikuiset voivat nauttia oman keittiö-ruokapalvelutyöntekijän valmistamasta ruuasta ja siisteydestä huolehtii laitoshuoltaja.
monipuoliset työajat, työ on kolmivuorotyötä, joka tarjoaa joustavuutta ja vaihtelua arkeen. Omiin työaikoihin on hyvät
mahdollisuudet vaikuttaa.
Mitä odotamme sinulta:
ammatillista otetta lastensuojelutyöhön
halua kehittyä alan ammattilaisena
työryhmätaitoja
aitoa halua kohdata lapsia ja perheitä
valmiutta kolmivuorotyöhön
Jos kiinnostuit työpaikasta, jossa on ammatillinen työote, tiivis työyhteisö ja huumoria, laita hakemus tulemaan! Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja tehtävä voidaan täyttää jo hakuaikana sopivan hakijan löytyessä.
Tehtävään soveltuva koulutus: Tehtävään soveltuva AMK -tutkinto.
Arvostamme työkokemusta lastensuojelusta, sekä lasten ja perheiden parista.
Tehtävässä edellytetään ammatillista otetta lastensuojelutyöhön, halua kehittyä alan ammattilaisena, työryhmätaitoja, aitoa halua kohdata lapsia ja perheitä, valmiutta kolmivuorotyöhön, ajokorttia.
Työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2§:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Työpaikan nimi ja osoite: Ojamon vastaanottokoti, Ojamonharjuntie 64 B, 08200 Lohja
Työaika: 38 h 15 min/vko, jaksotyö
Tehtävä on määräaikainen 1.5.-31.8.2025/sopimuksen mukaan
Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Edun lopullinen arvo määräytyy suhteessa työaikaprosenttiin ja työsuhteen kestoon.
Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat