Kuvaus
TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN – SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
”Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!”
HAEMME 4.5.2025 MENNESSÄ YHTÄ VAKITUISEEN JA KAHTA MÄÄRÄAIKAISEEN TEHTÄVÄÄN
ohjaajaa
Mintunkujan lastensuojeluyksikköön. Määräaikaisuudet ajalle 9.6.2025 – 21.9.2025 .
Tehtävänkuvaus
Ohjaajana pääset tekemään lasten hoito- ja kasvatustyötä, tiivistä omaohjaaja työskentelyä omaohjaaja tiimin kanssa, sekä aktiivista yhteistyötä lapsen läheisten ja hänen verkostonsa kanssa.
Työtehtäviin kuuluvat sijoitetun lapsen/nuoren tilanteen kartoittaminen, havainnointi ja arviointi sekä heidän arjesta vastaaminen yhdessä tiimin sekä muun moniammatillisen verkoston kanssa. Dokumentointi (päivittäiskirjaukset, sekä kuukausikoosteiden, hoito- ja kasvatussuunnitelmien ja yhteenvetojen laatiminen omaohjaajatiimin kanssa)
Tyypillistä työnkuvassa: Omaohjaajatyöskentely Nuoren tarpeiden ja tavoitteiden yksilöllinen huomiointi ja työskentely niiden mukaan Läsnäolo, yhdessä tekeminen ja oleminen – Kuunteleminen, kuuleminen, osallistaminen.
Siun sote lastensuojelun sijaishuollon toimintaa kehitetään vuosien 2025-2026 aikana. Ohjaajan tehtävä voi myöhemmässä vaiheessa sijoittua myös lastensuojelun perhehoidon tuen tehtäviin tai käynnistyvän perheosastotoiminnan ohjaajan tehtäviin.
Arvostamme lapsilähtöistä työotetta, joustavuutta, hyvää organisointikykyä sekä kokemusta lastensuojeluyksikössä työskentelystä. Ohjaajan tehtävässä on jaksotyöaika. Tarjoamme syyskuussa 2019 valmistuneet tilat, perehdytyksen, työnohjauksen sekä tiimin, yksikön vastaavien sekä esihenkilön tuen.
Työ on kolmivuorotyötä.
Työyhteisön esittely
Mintunkujan lastensuojeluyksikössä on neljä asuinyksikköä (kriisisijoitus vastaanottokoti, pienten alakouluikäisten pitkäaikaisyksikkö ja kaksi nuorten pitkäaikaisyksikköä Vehkapolku ja Kissanminttu). Vastaanottokoti pienten yhteyteen on aloitettu kehittämään lyhytaikaista perhehoidon tukea osana Mintunkujan lastensuojeluyksikön toimintaa. Asiakkaamme ovat 017-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Työyhteisömme on moniammatillinen työyhteisö, jolta saa vahvaa tukea oman ammatillisuuden kehittämisessä ja joka sisältää vahvaa osaamista ja ammattitaitoa lasten- ja nuorten kanssa tehtävästä työstä. Mintunkujalla työskennellään lasten ja nuorten kanssa lastensuojelun sijaishuollossa. Huolehdimme lasten arjesta, koulunkäynnistä ja päivähoidosta sekä perheen kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Työntekijöillemme tarjotaan säännöllistä työnohjausta, tiimin sekä esihenkilön tukea.
Työpaikan sijainti: Mintunkuja, Joensuu
Kelpoisuusehdot
Ohjaajalta odotamme sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkintoa.
Palkkaus ja edut
Tehtäväkohtainen palkka on: 2597,79 euroa / kk.
Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Siunsotelaisille on tarjolla erilaisia työsuhde-etuja, kuten
– laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
– ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
– lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
– lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
– tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Lisätiedot
Tehtävien aloituksesta ja kestosta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun.
Vakituiseen tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä kaikkien on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Tehtävissä on koeaika.
Lisätietoja antaa vs. palveluesihenkilö Karoliina Kokko, puh. 013 330 5847
Tehtävään haetaan sähköisesti.
Haastatteluita voidaan pitää jo kesken hakuajan.
Joensuussa 17.4.2025
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat