Kuvaus
Meillä on tarjolla erittäin mielenkiintoinen tehtävä. Haemme vakituiseen työsuhteeseen kahta ohjaajaa, joilla on asenne, vuorovaikutustaidot ja sydän kohdallaan. Avaamme kesän aikana matalan kynnyksen päiväkeskuksen. päihderiippuvuudesta kärsiville ja asunnottomille henkilöille. Päiväkeskustoiminta on Sosiaalihuoltolain 24 b§ mukaista päihde- ja riippuvuustyön erityistä palvelua. Päiväkeskus toimii nimensä mukaisesti päivisin ja vain arkipäivinä.
Päiväkeskus on hallinnollisesti työikäisten palveluissa, aikuissosiaalityön yksikössä. Esihenkilönä toimii aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä. Panostamme avoimeen vuorovaikutuskulttuuriin. Työntekijät ovat vahvasti mukana kehittämistyössä. Meillä on mukava tekemisen meininki ja loistava porukka töissä.
Ohjaajana toimit päiväkeskuksessa ja vastaat sen päivittäisestä toiminnasta. Tehtävänäsi on kohdata asiakkaat ja kävijät kunnioittavasti, ohjata ruokailua ja pyykinpesua. Päiväkeskuksessa on tarjolla leponurkkaus, jossa kukin kulkija voi piipahtaa lepäämään tarvittaessa. Tiloissa tulee toimimaan myös matalan kynnyksen terveysneuvonta Piste. Työskentely edellyttää verkostotyöskentelyä. Suunnitelmissa on luoda yhteistyömalleja paikallisten yhdistys- ja järjestötoimijoiden kanssa sekä hyödyntää kokemusasiantuntijatoimintaa
Olet kelpoinen tähän tehtävään kun sinulla on soveltuva sosiaali- ja terveysalantutkinto. Toivomme, että sinulla on kokemusta päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tai muiden erityisryhmien kanssa toimimisesta. Arvostamme, että koet kaikenlaisten ihmisten kohtaamisen vahvuutenasi ja olet valmis kehittämään uutta toimintaa yhdessä meidän kanssa, ennen kaikkea haemme hyviä tyyppejä.
Työn tueksi järjestetään työnohjausta. Meillä on kattava koulutuskalenteri, jolla voimme tukea urapolkuasi. Meille on tärkeää edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle Epassiedun ja työsuhdepolkupyöräedun.
Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja pyrimme tutustumaan siihen jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.
Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson – tervetuloa joukkoomme!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä