Kuvaus

Hirviportin perheryhmäkoti on 9 -paikkainen alaikäisten ympärivuorokautinen asuinyksikkö.
Meillä pääset kehittämään omaa ammatillista osaamistasi Suomeen yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa tehtävässä hoito- ja kasvatustyössä.
Hirviportin perheryhmäkodissa työ on merkityksellistä ja työntekijöitä kannustetaan hyödyntämään omia vahvuuksiaan työssä ja toiminnan suunnittelussa. Koulutamme aktiivisesti henkilökuntaamme ja järjestämme säännöllisen työnohjauksen. Esihenkilö ja työyhteisö on meillä aidosti läsnä ja jokaisen tukena.

Työyhteisömme on monikulttuurinen ja työntekijät ovat pääasiassa korkeakoulutuksen saaneita sosiaalialan ammattilaisia.

Perheryhmäkoti on kodinomainen asumisyksikkö ja keskeinen kasvun ja kehityksen ympäristö 10-17-vuotiaille pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille. Perheryhmäkodin lapset ja nuoret ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan ja kuntapaikan Espoosta. Perheryhmäkodin ydintoimintaa on lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja kuntoutumisen, koulutuksen sekä kotoutumisen tukeminen.
Lapset ja nuoret asuvat perheryhmäkodissa, kunnes täyttävät 18 vuotta tai kunnes perheenyhdistäminen toteutuu.

Ohjaustyössä korostuu omaohjaajatyöskentely. Sitä toteutetaan työparityöskentelynä ja omaohjaajatyöhön on varattu riittävästi resursseja jotta sen toteutuminen on laadukasta.
Perheryhmäkoti on ensisijaisesti siellä asuvien lasten ja nuorten koti eikä laitos ja näin ollen Ohjaajan työnkuvaan sisältyy myös esim. ruoanlaittoa ja pieniä kodinhoidollisia työtehtäviä.

Työ on kolmivuorotyötä, työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihin ja tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Työpaikan nimi ja osoite: Hirviportin perheryhmäkoti, Hirviportti, 02810 Espoo
Työaika: 114h 45min/ 3 viikkoa, jaksotyö
Tehtävä on määräaikainen 2.6.2025 – 31.8.2025 .

Tehtävään soveltuva koulutus:
Sosiaali- tai terveysalan soveltuva korkeakoulututkinto esim. Sosionomi AMK, Sairaanhoitaja AMK, Yhteisöpedagogi, tai loppuvaiheen opiskelija.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja ajokortin lisäksi ajotaitoa.

Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2§:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta pakolaistaustaisten lasten- ja nuorten kanssa työskentelystä, yleisesti lasten ja nuorten kanssa työskentelystä, sekä kokemusta lastensuojelusta ja maahanmuuttajien kanssa työskentelystä.

Lisäksi luemme eduksi:
– kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä
-kokemusta moniammatillisestä verkostotyöskentelystä
-kokemusta suunnitelmallisesta hoito- ja kasvatustyöstä
-kokemusta maahanmuuttaja ja lastensuojelutyöstä
-tiimityötaitoja ja itsenäistä työotetta
– intoa ja uskallusta kehittää työtapoja ja toimintaa

Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat