Kuvaus

Haemme ohjaajaa Munkkiniemen palvelukeskukseen.

Palvelukeskukset ovat avoimia kohtaamispaikkoja helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Haemme ohjaajan sijaisuuteen henkilöä, jolle ryhmien ohjaaminen on luontevaa ja kohtaat asiakkaita erilaisine piirteineen kunnioittavasti. Työhösi kuuluu muun muassa asiakastyö yksilöiden, sekä ryhmien kanssa, palveluohjaus, verkostotyö eri sidosryhmien kanssa, erilaisten ryhmien suunnittelu ja ohjaaminen, sekä tapahtumien järjestäminen. Työhösi kuuluu myös kotihoidon asiakkaille suunnattujen etäryhmien ohjaaminen. Et tee työtäsi yksin, vaan työkavereinasi on vastaava ohjaaja, kulttuuriohjaaja, liikunnanohjaaja, sosiaaliohjaaja ja asiakasneuvoja.

Odotamme sinulta mielenkiintoa työskennellä moniammatillisessa tiimissä, organisointikykyä, joustavuutta, oma-aloitteisuutta sekä kykyä myös itsenäiseen työskentelyyn. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai yhteisöpedagogi AMK, tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) mukainen rikosrekisteriote.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Lisäksi edellytämme kokemusta ikääntyneiden henkilöiden kanssa työskentelystä.

Luemme eduksi kokemuksen muistisairaiden henkilöiden kanssa työskentelystä.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat