Kuvaus

Tule tekemään merkityksellistä työtä kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevien asiakkaidemme kanssa! Etsimme nyt ohjaajaa Tukena Koivulaan Turkuun vakituiseen työsuhteeseen.

Tukena Koivulassa asuu 15 toimintakykyistä asiakasta, joille tarjoamme ympärivuorokautista ja ei-ympärivuorokautista asumispalvelua yksilöllisellä tuella, avulla sekä ohjauksella. Työskentelyssämme painottuvat sanallinen ohjaaminen ja reipas yhdessä tekeminen. Työ on fyysisesti kevyttä. Asiakkaamme osallistuvat yhteiskunnan toimintoihin harrastamalla monipuolisesti ja osallistumalla erilaisiin työtoimintoihin. He ovat aktiivisia, iloisia sekä sosiaalisia. Henkilöstömme on huumorintajuinen, työnsä monipuolisesti osaava kokeneiden ammattilaisten tiimi, joka kunnioittaa oikeudenmukaista toimintakulttuuria sekä avointa, yhteistyötä arvostavaa vuorovaikuttamista.

Koivulassa tykätään siis asua ja työskennellä. Olemme kehittämis- ja kehittymismyönteinen 9 hengen työyhteisö. Asiakkaidemme kanssa on mahdollisuus toteuttaa monenlaista vapaa-ajan toimintaa, jossa ohjaajat pääsevät hyödyntämään myös omia taitojaan sekä mielenkiinnon kohteitaan. Viimeisimpiä hyvinvointimittareidemme tuloksia: Työyhteisövire 4.0/5.0, Asiakastyytyväisyys-NPS 93/100 ja Läheistyytyväisyys-NPS 70/100.

Hae siis pian mukaan ainutlaatuiseen yhteisöömme tukemaan asukkaidemme hyvää elämää! Tässä kohtaa ei vielä tarvitse osata kaikkea, olet sitten sotealan opiskelija tai jo valmistunut. Tärkeintä on aito halusi auttaa, tukea ja ohjata asiakkaidemme yksilöllisen ja monipuolisen elämän toteutumisessa niin arjen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa kuin vapaa-ajan puuhissakin. Perehdytämme sinut työtehtäviisi ja tarjoamme erilaisia koulutusmahdollisuuksia jatkuvan ammatillisen osaamisen kasvusi tueksi. Toimit työssäsi yhteisten arvojemme mukaisesti eli ihmistä kunnioittaen, luotettavasti, edellä käyden ja vastuullisesti. Edellytämme sinulta tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta. Voimassa oleva rikosrekisteriote tulee esittää ennen työsuhteen alkua.

Olemme joustava työnantaja ja tarjoamme työntekijöillemme kattavat henkilöstöedut, kuten lakisääteistä laajemman työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuuriedun. Työntekijämme kokevat, että meillä voi tehdä työnsä hyvin ja arvojemme mukaisesti.

Somekanavistamme pääset kurkkaamaan, miltä arkemme oikein näyttää ja miten sinä voisit viihtyä ainutlaatuisessa yhteisössämme. Facebook: Tukena Koivula, Instagram: tukenakoivula

Haethan nyt, sillä etenemme rekrytointiprosessissa jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Timo Kiukainen, timo.kiukainen@tukena.fi, p. 040 678 9304

Työpaikan tiedot:

Yhteystiedot: Palveluyksikön johtaja Timo Kiukainen, p. 040 678 9304 (arkisin klo 8-16), timo.kiukainen@tukena.fi

Työpaikan osoite: Islanninkatu 4, 20740 Turku

Palkkaus: yksityisen sosiaalipalvelualan TES

Työkokemus: Vähintään 1 vuotta (myös opiskelusta työelämään siirtyvät huomioidaan)

Työ alkaa: maaliskuussa 2025

Työaika: Jaksotyö (3-vuorotyö)

Työn kesto: yli 12 kk

Haku päättyy: 9.2.2025

Tukena Oy

Tehtävämme Tukena Oy:ssä on mahdollistaa kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevan ihmisen hyvää elämää – yhdessä hänen ja hänen läheistensä kanssa.

Tuotamme ja kehitämme monipuolisia hyvän elämän palveluita niitä tarvitseville. Edistämme yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia ja vahvistamme tukea tarvitsevien osallisuutta arjessa ja yhteiskunnassa.

Tukena Oy on valtakunnallinen vastuullisten palveluiden tuottaja ja kehittäjä. Tuottamiensa palveluiden kautta yhtiö edistää yhteisten arvojemme ja tavoitteidemme toteutumista asiakkaidensa arjessa. Tukena-säätiö omistaa Tukena Oy:n.

Puhelin: 040 678 9304 Sähköposti: timo.kiukainen@tukena.fi Sijainti: Islanninkatu 4, Turku

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat