Kuvaus

Ylöjärven nuorisopalvelut tarjoaa monipuolisia palveluja kaupungin nuorille. Nuorisotilojen, liikkuvan nuorisotyön ja kouluyhteisöohjauksen lisäksi on yksilöllisempää tukea tarjoavaa erityisnuorisotyötä. Nuorille järjestetään leirejä ja retkiä sekä annetaan mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja vaikuttamiseen. Tavoitteena on, että jokainen apua ja tukea tarvitseva nuori löytää tarjonnasta itselleen sopivaa toimintaa, vierelleen luotettavan ja läsnäolevan aikuisen sekä turvallisen tilan, jossa hänet kohdataan omana itsenään. Nuorisopalveluiden työyhteisö on reilun 20 henkilön työyhteisö, jossa tuetaan ja kannustetaan työkaveria, jaetaan ja kehitetään osaamista sekä nauretaan paljon.

Nuorisotyöntekijän toimi on määräaikainen ja osa-aikainen. Työntekijä tulee tekemään työtä pääsääntöisesti nuorisotiloilla sekä liikkuvassa nuorisotyössä. Työaika on 30h/vko ja työ sijoittuu iltoihin sekä viikonloppuihin. Työsuhde alkaa tammikuussa 2025 sopimuksen mukaan ja kestää vuoden 2025 loppuun.

Arvostamme aktiivisuutta, positiivista asennetta työhön sekä tiimityötaitoja. Toivomme, että olet valmis kohtaamaan nuoria monissa eri ympäristöissä.

Edellytämme tehtävään valitulta nuoriso- ja yhteisöohjauksen perustutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa. Aikaisempi työkokemus nuorisotyöstä katsotaan eduksi.

Hakuaika päättyy 18.12.2024 klo 12.00.

Työhaastattelut pidetään viikoilla 2 ja 3

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Ennen tehtävän vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: suomi