Kuvaus

Etsimme Eteläiseen nuorisotyöyksikköön jalkautuvaa nuoriso-ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen 9.1.2025 alkaen.

Jalkautuvana nuoriso-ohjaajana työskentelet julkisessa ja puolijulkisessa tilassa mm. kauppakeskuksissa, lähiöissä, puistoissa, kadulla, tapahtumissa ja julkisessa liikenteessä Helsingissä, mutta myös koko pääkaupunkisalueella. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret.

Tehtävänäsi on kohdata, vuorovaikuttaa ja olla läsnä turvallisena aikuisena, siellä missä nuoretkin ovat. Tarjoat tukea nuorille heidän erilaisissa elämäntilanteissaan ja työskentelet nuorten kanssa yksilöllisesti, pienryhmissä ja verkostoissa. Lisäksi tarpeen vaatiessa palveluhjaat nuoria heidän tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Teet nuorisotyötä sekä fyysisissä että digitaalisissa toimintaympäristöissa ja hyödynnät tietoperustaisuutta sekä tuotat ja jaat tietoa alueen nuorista. Tehtävääsi kuuluu myös moniammatillinen verkostoyhteistyö sekä ilmiötiedon tuottaminen.

Tehtävässäsi:
– kohtaat nuoria ja vuorovaikutat heidän kanssa
– ohjaat nuoria yksilötyössä ja pienryhmissä
– raportoit havainnoistasi ja työstäsi
– teet töitä monenlaisten moniammatillisien verkostojen kanssa
– suunnittelet ja toteutat toimintaa yhdessä tiimisi ja yhteistyökumppaneiden kanssa
– tuotat ja käytät tietoa nuorista ja heidän tarpeistaan

Etsimme tähän mielenkiintoiseen ja tavoitteelliseen tehtävään jalkautuvaa nuoriso-ohjaajaa, jolla on intohimoa vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja halua tehdä laadukasta nuorisotyötä.

Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi yhteisöpedagogi (AMK). Tehtävässä onnistuminen edellyttää kykyä tunnistaa nuorten tilanteita ja tarpeita sekä etsiä yhdessä nuoren ja hänen verkostojensa kanssa ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin.

Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja empatiataitoja sekä valmiutta kehittää ja kehittyä työssä. Nuoriso-ohjaajana edistät yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista. Jalkautuvassa nuorisotyössä sinun tulee olla avoin ja rohkea uusille kohtaamisille. Paineensietokyky, ennakoimattomuuden ja nopeiden tilanteiden sietokyky ja säänkestävyys ovat työssäsi tärkeitä. Eduksesi luemme kokemuksen nuorisotyöstä.

Työ on pääsääntöisesti ilta- ja viikonlopputyötä.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työn viihtyisässä ympäristössä ja mukavassa porukassa. Työlläsi on yhteiskunnallista merkitystä ja palkitsemme mielellämme hyvistä työsuorituksista. Helsingin kaupungin työntekijänä saat myös runsaasti erilaisia henkilöstöetuja. Kaupunki tarjoaa muun muassa vapaa-ajan etuja, kuten runsaan henkilöstöliikunnan tarjonnan ja Epassin kulttuuri- ja liikuntaedun, lounasedun, työmatkalippuedun sekä alennuksia eri liikkeistä. Lisäksi kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset ovat etusijalla.

Haastattelut pidetään 2.-3.1.2025.

Tehtävän hoitaminen edellyttää, että valituksi tuleen henkilön tulee toimittaa ennen työsuhteen vastaanottamista työnantajalle nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2. momentin mukaisesti rikosrekisteriote ja lisäksi huumausainetestiä koskeva todistus.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: suomi