Kuvaus
Primary location:
KOSKI TL
Etsimme nyt vakituista MYYJÄÄ Kosken Saleen! Tehtävä on osa-aikainen, 25 h/vko
Voit tutustua Kosken Salen tunnelmaan somesta, ja saatatpa bongata tulevien työkavereiden kasvojakin!
Myyjän työ Salessa sopii sinulle, joka innostut asiakaspalvelusta ja tekemisen meiningistä. Päiväsi täyttyvät hyllytyksestä, kuormanpurusta, kassatyöstä, hävikin hallinnasta ja ennen kaikkea asiakaskohtaamisista. Kosken Salessa sinua odottaa 10 hengen iloinen tiimi valmiina hommiin kanssasi!
Aiempi kokemus esimerkiksi kassa-, hyllytys- tai asiakaspalvelutyöstä lasketaan eduksesi, mutta ei ole välttämätöntä me perehdytämme kyllä! Tärkeintä on, että nautit asiakkaiden kohtaamisesta sekä tehokkaasta työskentelystä. Edellytämme 18 vuoden ikää ja mahdollisuutta työskennellä Salen arki- ja viikonloppuvuoroissa vaihtelevasti n. klo 622 välillä.
Haluamme tarjota sinulle
Ihan tavallisia töitä, mutta erityisen hyvät henkilöstöedut! Miltä kuulostaisi -25 % alennus S-ryhmän ravintoloista? Tai -15 % alennus käyttötavaroista mm. Prismoista ja Sokokselta? Suomen parhaimmiksikin kutsutuista henkilöstöeduista voit lukea esimakua täältä.
Kaupan työehtosopimuksen mukaista palkkaa koulutuksesi ja kokemuksesi perusteella. Tuntipalkkasi tulee sijoittumaan välille 10,8914,57 € /h. Ja lisät päälle!
Mahdollisuuden vuosittaiseen tulospalkkioon.
Arvokasta kokemusta asiakaspalvelusta, myynnistä ja tiimityöstä. Näitä taitoja tarvitaan lähes jokaisessa työpaikassa, joten tilaisuus kerryttää kokemusta kannattaa käyttää hyödyksi.
Mahdollisuuden tehdä lisätöitä joko Kosken Salessa tai osaamisesi mukaan muissakin SSO:n toimipaikoissa.
Työsuhteen tyyppi: vakituinen
Työaika: osa-aikainen 25 h/vko
Haku päättyy: 16.5.2025
Työt alkavat: mahdollisimman pian/sopimuksen mukaan
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin 816 myymäläpäällikkö Pekka Lempiäinen, pekka.lempiainen@sok.foi, p. 0447705142
Saatamme haastatella hakijoita jo hakuajalla, ja paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä.
Me SSO:ssa olemme sitoutuneet työskentelemään monimuotoisen ja syrjimättömän työympäristön puolesta, jossa kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkien työntekijöidemme ainutlaatuisia taustoja, taitoja ja näkemyksiä.
Työnantajakuvaus
Me SSO:ssa arvostamme ihan tavallisia töitä, mutta vielä enemmän arvostamme niitä epätavallisen upeita ihmisiä töiden takana. Uskomme, että ihmiset ratkaisevat onnistumisen. Myyjä, tarjoilija, asiantuntija ja tuhat muuta me kaikki teemme yhdessä kotiseudustamme parempaa paikkaa elää. Siksi meidät valittiinkin yhdeksi Suomen Innostavimmista työpaikoista vuonna 2024. Työllistämme noin 1200 ammattilaista neljällä eri toimialalla, 80 eri toimipaikassa läntisellä Uudellamaalla ja Salon seudulla.
Lue lisää ihan tavallisista töistä ja epätavallisen hyvistä eduista osoitteessa sso.fi/toihinmeille
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat