Kuvaus
Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimialan perusopetuksessa on haettavana Waltterin koulussa (vuosiluokat 0-9) määräaikaista täyttämistä varten ajalle 1.8.2025 – 31.7.2026
MUSIIKIN OPETTAJAN SIJAISUUS (vakanssinro 310132).
Waltterin koulu on noin 800 oppilaan yhtenäiskoulu Varkaudessa, jonka yhteydessä järjestetään myös esiopetusta, valmistavaa opetusta ja aikuisten perusopetusta. Koulullamme toisen arvostava kohtaaminen, hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat keskeisiä arvoja. Haemme kaikkiin avoimena oleviin tehtäviin positiivisia ja ratkaisukeskeisiä opettajia.
Haemme musiikin opettajaa vuosiluokille 7-9. Tehtäviin kuuluu musiikin opetusta 7. – 9. luokille. Varkauden perusopetuksen tuntijaossa musiikkia on 7. luokalla 2 vvt ja 8. luokalla 1 vvt. Musiikkiluokilla musiikkia on 3 vvt joka lukuvuosi. Opettajan opetustuntimäärä on sovittavissa.
Koulullamme on myös pitkät perinteet musiikkiluokkatoiminnasta. Musiikkiluokkatoimintaan kuuluu oppilasesityksien järjestämiset erilaisiin tapahtumiin ja konsertteihin.
Varkaudessa kaikki opettajat saavat TVA-lisää peruspalkan lisäksi ja luokanohjaajille maksetaan myös erillinen TVA-korvaus. Tehtävässä on mahdollisuus vaikuttaa työmäärään rehtorin kanssa sopimalla.
Tehtävä on nyt määräaikainen ja mahdollisuus siinä jatkamiseen selviää seuraavana keväänä.
Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Edellytämme virkaan valittavalta sitoutumista ProKoulun toimintaperiaatteisiin sekä vahvoja ja monipuolisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.
Eduksi luetaan keinot koulun musiikkitoiminnan ja musiikkiluokkatoiminnan kehittämiseen.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Ennen viran vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote sekä huumausainetestiä koskeva todistus.
Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään määräaikaan mennessä ilmoituksen hakulomakkeella. Hakemukseen voi liittää PDF-tiedostoina ansioluettelon ja jäljennökset tutkintotodistuksista. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi.
Ilmoitus on julkaistu: Varkauden kaupungin Intra-sivuilla, www.varkaus.fi, www.tyomarkkinatori.fi ja www.kuntarekry.fi.
Hakuaika: 9. – 23.6.2025 klo 15 mennessä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä