Kuvaus
Haemme kurdin kielen taitoista monikielistä ohjaajaa perusopetukseen.
Ohjaajan tehtävänä on maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osallisuuden vahvistaminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön tukeminen.
Ohjaaja tukee oppilaiden opintojen etenemistä ja hyvinvointia yhdessä koulun muun henkilöstön kanssa. Ohjaus sisältää muun muassa oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimista, oikeanlaisen tuen piiriin ohjaamista sekä yhteistyötä perheiden kanssa. Opetus ja opinto-ohjaus eivät kuulu ohjaajan työtehtäviin. Ohjaaja osallistuu tarvittaessa koronapandemian vaikutusten tasaamiseen liittyviin tehtäviin.
Ohjaaja työskentelee itsenäisesti sekä yhteistyössä koulun henkilöstön ja muiden monikielisten ohjaajien kanssa. Lisäksi ohjaaja kehittää yhteistyötä järjestöjen ja muiden Helsingin kaupungin toimijoiden kanssa. Ohjaajan edellytetään myös kehittävän tehtävänkuvaansa aktiivisesti. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä vahvaa oma-aloitteisuutta.
Ohjaajan pääkoulu on työsuhteen alkaessa Vesalan peruskoulu. Ohjaaja toimii tarvittaessa konsultoivasti myös muiden koulujen tukena.
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 400 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkinto.
Hyvä suomen kielen ja kurdin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Työsuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisäksi edellytämme kokemusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä.
Luemme eduksi monipuolisen kielitaidon, kokemuksen verkostoyhteistyöstä, kaupungin ohjaus- ja palvelujärjestelmien tuntemuksen sekä omakohtaisen kokemuksen opinnoista Suomessa. Lisäksi muu kielitaito luetaan eduksi.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat