Kuvaus

Haemme asiakasyrityksillemme maalareita monipuolisiin maalaustehtäviin.

Työtehtäväsi koostuvat pintakäsittelijän työtehtävistä, joko ulko- tai sisämaalausten parissa. Hakemaltamme henkilöltä löytyy myös osaamista maalaamisen pohjatöiden tekemisestä, kuten tasoituksesta, hiomisesta, kittaamisesta sekä nauhoittamisesta. Työpäiväsi voivat kulua muun muassa kattoja, seiniä, ovia tai ikkunoita maalatessa. Kerrothan hakemuksessasi millaista maalausosaamista olet kerryttänyt ja löytyykö sinulta tapetointiosaamista tai muita erityistaitoja alaan liittyen. Tässä työssä pääset näkemään oman kädenjälkesi. Työkeikkoja on tarjolla asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Haastattelussa käymme läpi osaamisesi.

Työ edellyttää täysi-ikäisyyttä ja voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, jonka voi tarvittaessa suorittaa helposti myös etänä tästä . Oman auton käyttömahdollisuus helpottaa työmaille kulkemista, mutta ei ole edellytys. Useat työkohteet sijaitsevat julkisten kulkuyhteyksien varrella.

Tarjoamme mahdollisuuden päästä työskentelemään vaihtelevien työtehtävien parissa ja tutustumaan erilaisiin työmaihin! Tarjoamme kaikille työntekijöillemme vähintään maalausalan työehtosopimuksen mukaisen palkan, joka on aloittelevalla maalarilla alkaen 11,94e/h. Otamme palkassa huomioon aiemman osaamisesi. Lisäksi saat hyvät työvarusteet. WorkPowerilla työntekijän apuna on innostunut ja huolehtiva Jyväskylän raksatiimi, johon kuuluu Anniina, Heidi, Sanni ja Jouni. Meidät saat WhatsApp-viestillä tai puhelinsoitolla kiinni kaikissa mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä.

Meillä menestyy työntekijä, jolla on seuraavat asiat hallussa:

* Yhteistyötaidot työtä tehdään usein tiimissä, joten vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Se ei kuitenkaan ole sama kuin sosiaalinen luonne, sillä meillä jokainen saa olla oma itsensä, mutta yhteistyökykyisyys on menestyvän työelämän edellytys.
* Halu kehittyä rakennusala ei ole rakettitiedettä – oma-aloitteisella ja innokkaalla asenteella erotut joukosta
* Fyysinen kunto rakennusalan työ on usein fyysisesti vaativaa, joten hyvä peruskunto on tärkeää
* Kädentaidot rakennusalan tehtävissä tehdään työtä käsillä ja erilaisilla laitteilla ja työkaluilla
* Työturvallisuusnäkökulma rakennustyömaalla tulee noudattaa annettuja turvallisuusohjeita ja -käytäntöjä tarkasti

Mikäli kiinnostuit, niin laita hakemusta tulemaan pian järjestelmämme kautta. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja valintoja keikoille teemme heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Yhdellä hakemuksella ja haastattelulla saat ovet auki monipuolisille työmaillemme!

Lisätietoja (arkisin klo 9-16):

Sanni Huotari, HR-trainee

sanni.huotari@workpower.fi / 040 620 2445

Heidi Pulkkinen, HR-konsultti
heidi.pulkkinen@workpower.fi / 045 125 2737

WorkPower – yllättävän hyvää työelämää

Tarinaamme kuuluu arjen sankareita, työn sankareita sekä sankareita muuten vaan. Kantava ajatuksemme on palvella asiakkaitamme ja työntekijöitämme niin hyvin, että huomennakin on töitä. Välillä on noustu raketin lailla ylös ja toisinaan tultu alas, nopeammin kuin laskuvarjohyppääjä ilman varjoa. Tekemisen meiningistä meillä ei ole koskaan tingitty.

WorkPower on perhe, joka on lähtenyt laajenemaan tamperelaisesta perheyrityksestä. 20 vuoden taipaleella olemme kääntäneet jopa ne sakeimmat lumimyräkät eduksemme, usein tahdolla, nykyisin myös taidolla.

WorkPower on vastuullinen, luotettava ja työllistävä kumppani työelämässä. Me tarjoamme yllättävän hyvää työtä. Toimi jo tänään, haut ovat käynnissä 24/7.

Avainsanat: maalari, pintakäsittelijä, Jyväskylä, Keski-Suomi, rakennus, raksa

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä