Kuvaus
Porvoo on lapsiystävällinen kaupunki, jossa tehdään suunnitelmallista kehitystyötä kasvun ja oppimisen polulla varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Sujuva arki tarkoittaa meille perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa panostamista hyvinvointiin, osallisuuteen ja vuorovaikutukselliseen toimintakulttuuriin.
Meille on tärkeää hyvät oppimisen edellytykset. Porvoon kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet laadukkaan perusopetuksen toteuttamiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä ja uudistetuissa koulurakennuksissa. Me panostamme myös työhyvinvointiin ja kehitämme johtamistapoja.
Tule mukaan tekemään tulevaisuuden työtä!
Haemme opetuksen ammattilaista, joka osaa hyödyntää positiivista pedagogiikkaa osana arkea. Keskeisemmät työtehtävät ovat valmistavan luokan opettajan tehtävät Peipon koulussa. Oppilaat voivat olla vuosiluokilta 3.-6. Peipon koulussa et tee työtä yksin vaan yhteistyö on osa työtäsi. Valmistavan luokan opettajana tämä vielä erityisesti korostuu. Työ on monipuolista ja palaverit monikulttuuristen huoltajien kanssa ovat tavallisia.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:
-yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
-kielitietoisen opetuksen tuntemusta
-S2-opetuksen tuntemusta
-oppilaslähtöisyyttä sekä eriyttämisen ja organisoinnin taitoja
Lisäksi katsomme eduksi:
-innokkuuden yhteisopettajuuteen
-kokemuksen maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetuksesta
-valmiudet ja innokkuuden maahanmuuttajataustaisen oppilaiden opetuksen kehittämiseen
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Valitulla tulee olla luokanopettajan kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Lähetä hakemuksesi 16.5.2025 klo 15 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.
Lisätietoja antaa rehtori Juha Juvonen puh. 040 132 0097.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat