Kuvaus
Toivomme sinulta oppilaslähtöistä ja kehittämismyönteistä työotetta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Arvostamme tiimiajattelua sekä oman oppiaineryhmän kesken että yhteistyössä koulun muiden toimijoiden kanssa.
Tiirismaan koulu sijaitsee Paavolan kampuksella Lahden ydinkeskustassa. Yhtenäiskoulussamme opiskelee noin 850 vuosiluokkien 0 – 9 oppilasta, ja kasvatustehtävissä työskentelee noin 90 aikuista. Suomenkielisen opetuksen lisäksi Tiirismaalla annetaan laajamittaista kaksikielistä perusopetusta (englanti – suomi) vuosiluokilla 0 – 9 sekä painotetun musiikin opetusta vuosiluokilla 7 – 9. Lahden ruotsinkielisen koulun yläkouluopetus toteutetaan myös Tiirismaan koulun yhteydessä.
Kelpoisuusvaatimuksena on perusopetuksen luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävään voidaan valita hakija, jolla ei ole virkakelpoisuutta. Tehtävän hoito edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 23.6.2025 klo 15.00. Sijaisuus on uudelleen haettavana.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä