Kuvaus
Haemme perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteisen erityisopetuksen opettajan viransijaista ajaksi 4.8.2025 – 30.5.2026, palvelussuhde sijoittuu Oriveden yhteiskouluun ja lukioon.
Arvostamme laajaa erityispedagogiikan osaamista, uuden lainsäädännön tuntemista, lapsen, nuoren ja perheiden kohtaamisen taitoja, oma-aloitteisuutta, yhteistyö- ja tiimityötaitoja sekä hyvää organisointikykyä.
Oriveden yhteiskoulussa opiskelee noin 270 oppilasta seitsemännestä yhdeksänteen vuosiluokkaan. Oriveden lukiossa on 155 opiskelijaa. Koulut sijaitsevat samalla kampuksella.
Koulukeskukseen on helppo tulla myös julkisilla liikennevälineillä, sillä se sijaitsee aivan ysitien varrella. Myös junayhteydet niin Tampereen kuin Jämsän suuntaan toimivat hyvin ja juna-asemalta pääsee kätevästi Oriveden keskustaan julkisilla kulkuneuvoilla.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuina.
Jos kiinnostuit, laita hakemus tulemaan jo tänään kuntarekry.fi:n kautta. Hakuaika päättyy 23.6.2025 klo 15.
Viransijaisuuden täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa 504/2002 tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä