Kuvaus

Kemissä koulussa tehtävässä nuorisotyössä on avoinna nuoriso-ohjaajan vakituinen paikka. Työtä tehdään pääsääntöisesti kouluympäristöissä, nuorten keskellä. Tehtävät ovat monipuolisia ja pääset itse vaikuttamaan oman työsi sisältöön ja kehittämään toimintaa.

Työssäsi koulunuoriso-ohjaajana lisäät nuorten hyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä, vahvistat osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Ennen kaikkea, olet turvallinen aikuinen, jolla on aikaa nuorille. Tarvitset työssä hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen sekä pari/tiimityöskentelyyn, joustavuutta ja sinnikkyyttä sekä omaa persoonallista työotetta. Onhan somemaailma sinulle myös tuttua?

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn nuorten hyvinvoinnin edistämisen parissa. Olet osa kouluyhteisöä ja kuulut nuorisotyön tiimiin. Työhön kuuluu työtä nuorten kanssa, moniammatillista verkostotyötä, yhteistyötä koulun henkilökunnan ja huoltajien kanssa. Saat käyttöösi ajantasaiset työvälineet ja pääset kehittämään osaamistasi erilaisten koulutusten myötä. Panostamme työhyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitoon. Kemin kaupungilla on käytössä mm. e-passi.

Hakijalta edellytetään tehtävään soveltuvaa riittävää koulutusta, kuten nuoriso -ja yhteisöohjaajan tutkinto tai tehtävään soveltuva AMK-tutkinto. B-luokan ajokortti katsotaan eduksi. Hakemukset lähetetään kuntarekryn kautta ja työhaastatteluihin kutsutaan erikseen.

Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, satunnaisia ilta-ja viikonlopputöitä voi olla ennalta sovitusti. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävään valitun on ennen sopimuksen vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävään sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat