Kuvaus

Routionmäen yhtenäiskoulu on Lohjan keskustasta reilun kolmen kilometrin päässä oleva viihtyisä koulu, jossa ovat luokat 1.-6., kaksi alueellista pienryhmää ja vaativan tuen luokat 1.-9.

Etsimme hyvät sosiaaliset taidot omaavaa koulunkäynninohjaajaa määräajalle 4.8.2025-31.5.2026. Avustamiseen kuuluu fyysinen avustaminen, joka katsotaan eduksi. Osa-aikaisen tehtävän viikkotunnit ovat 25.

Työnantajana panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Olemme koulutusmyönteinen kaupunki ja tuemme työntekijöidemme kouluttautumista. Tarjoamme henkilöstöllemme kattavat henkilöstöedut, kuten tuetut liikuntapalvelut, kulttuurietuja ja lounasedun. Saat käyttöösi Epassi-edun, enintään 200 euroa kalenterivuodessa. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi keston mukaan. Lisäksi meillä toimii itse rakentamamme Hyvinvointiakatemia työhyvinvoinnin edistämiseksi. Arvostamme myös työn ja vapaa-ajan tasapainoa säännöllisillä työajoilla ja joustavilla työaikajärjestelyillä.

Kelpoisuusehtona on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu vastaava tutkinto.

Kokoaikaisen tehtävän palkka on 2330,11 €/kk, KVTES:n mukaan. Tehtäviä täytettäessä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan yhden kuukauden sisällä palvelussuhteen alkamisesta. Lisäksi on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikostaustaote.

Haastattelut pidetään viikoilla 21-22.

Lisätietoja:
rehtori Ulla Lehtinen puh. 044 369 5350, ulla.lehtinen@lohja.fi
vararehtori Marika Lyytinen-Levander, puh. 0443695459, marika.lyytinen-levander@edu.lohja.fi

Edistämme yhdenvertaisuutta ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä. Olemme vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä