Kuvaus

Lasten Liikunnan Tuki hakee koulunkäynninohjaajaa Pekolan koululle kuntouttavalle pienluokalle. Pekolan koulu on pieni ja viihtyisä kyläkoulun omainen koulu, jossa oppilaita on 120. Työkuva vaativan erityisen tuen luokan koulunkäynninohjaajan lisäksi sisältää koulun iltapäiväkerhon ohjaajan tehtäviä. Työaika on 38,25 h/vko. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.

Arvostamme mukautumiskykyä, oma-aloitteellisuutta, paineensietokykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja, empatiakykyä sekä kasvatuksellista työotetta. Toivomme, että hakijalla olisi jo kokemusta kasvattajana toimimisesta sekä erityisen tuen oppilaista.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto. Tehtävään valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (505/2004) mukainen rikosrekisteriote.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Koeaika tehtävässä on 6 kuukautta. Työsuhde alkaa tammikuussa 2025.

HAKEMINEN

Hakemukset sähköisellä lomakkeella 15.12.2024 klo 24 mennessä.

LISÄTIEDOT

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Juha Liedes puh. 0400 744 840, juha.liedes@kktavastia.fi tai koulunjohtaja Jussa Lehtinen puh. 050 358 8403 jussa.lehtinen@eduhat.fi

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagged as: suomi