Kuvaus

Näissä varsin monipuolisissa tehtävissä yhdistyvät maahanmuutto- ja kotoutumistyön erilaiset ohjaus- ja neuvontatehtävät. Tässä tehtävässä pääset tekemään merkityksellistä työtä ja tukemaan yksilöitä sekä perheitä heidän kotoutumisprosessissaan.

Ohjaajana toimit kotoutumispalveluiden ohjaus- ja neuvontatehtävissä sekä asiakkaiden kotona että ONT-pisteessä. Toimit myös kiintiöpakolaisten vastaanottoon liittyvissä vastuutehtävissä Riihimäellä. Ohjaajana osallistut myös kotoutumispalveluiden tiimin jäsenenä kotoutumisen edistämistyön kehittämiseen Riihimäellä.

Tehtävien kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva tKatsomme eduksi aiemman työkokemuksen vastaavistoisen asteen tutkinto. Toisen täytettävän viran osalta kelpoisuusvaatimuksena on myös ukrainan kielen osaaminen. a tehtävistä. Arvostamme hyvää yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta sekä kokemusta kotouttamistyöstä. Eduksi katsotaan kotoutumisen edistämisen ja maahanmuuton lainsäädännön tuntemusta, monialaisen verkostotyön osaamista, työvoimaviranomaisen tehtäväkentän tuntemusta sekä iso repullinen uteliaisuutta.

Saatat olla meille juuri oikea henkilö, mikäli olet ennakkoluuloton, avoin, etkä pelkää selvittää asioita, joihin et vielä tiedä vastausta. Saat työhösi apua ja tukea Riihimäen kaupungin osaavalta henkilöstöltä.

Työ alkaa 1.3.2025. Koeaikasi on kuusi kuukautta. Työaikasi on 38 h 15 min/vko. Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka on 2 800 €/kk. Sen lisäksi voit saada aikaisempaan työkokemukseesi perustuvaa työkokemuslisää (3 % tai 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta) sekä 6 kk kuluttua aloituksesta työsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää. Virkasuhteeseen valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä toimitettava alle 6 kuukautta vanhan rikosrekisteriote ennen työsopimuksen tekemistä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504).

Hakuaika tehtävään päättyy 19.1.2025 klo 15.00. Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Mahdolliset paperihakemukset pyydetään toimittamaan määräaikaan mennessä osoitteeseen Riihimäen kaupunki/Juha Hiltunen, Kirjaamo, PL 125, 11101 Riihimäki.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä