Kuvaus

Tule tekemään kanssamme pieniä ihmeitä joka päivä! Kanssamme pääset nauttimaan merkityksellisestä työstä jokaisena työpäivänä ja edistämään asiakkaiden hyvinvointia ja terveyttä. Etsimme nyt Hyvinvoinnin lähettiläiden joukkoomme Kuhmoisiin Päijännekodille

KOKKIA / PALVELUTYÖNTEKIJÄÄ VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN

Työaika on 38,25h/viikko ja työajat sijoittuvat sekä arkeen että viikonloppuun klo 7:00-16:09 välille. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Kokki / Palvelutyöntekijä työskentelee monipuolisissa ateriapalvelutehtävissä Päijännekodilla. Hän osallistuu itsenäisesti sekä osana tiimiä palvelujen tuottamiseen muun muassa kuumentamalla ruokia, valmistamalla erityisruokavalioita ja tarjoilemalla ruokaa sekä huolehtimalla laadukkaasta asiakaspalvelutyöstä. Työ sisältää myös astiahuoltotehtäviä, omavalvonnan mittauksia, kuormien purkua ja keittiö puhtauspalvelutehtäviä. Työssä toimitaan sovittujen ohjeiden, konseptien ja menetelmien mukaan ja siten edistää omalta osaltaan asiakkaan hyvinvointia ja terveyttä. Tehtävään kuuluu myös Aromi-tuotannonohjausjärjestelmän käyttöä.

Työkavereina Päijännekodilla työskentelee kuusi Voimian työntekijää, joista kolme keittiöllä ja kolme laitoshuollon työtehtävissä. Päijännekodilla on ikäihmisten ympärivuorokautista palveluasumista, Lumme-asumisyksikkö on ikäihmisten yhteisöllistä asumista ja Päijäläkodissa VAPA:n ympärivuorokautinen asumispalveluyksikkö. Näihin kohteisiin tuotamme sekä ateria- ja puhtauspalvelut. Lisäksi tuotamme Kuhmoisten terveysasemalla puhtauspalveluita.

Tarjoamme jokaiselle työntekijällemme kattavan perehdytyksen, mutta työssä menestymisessä on avuksi, mikäli sinulta löytyy:

– ateria- tai puhtauspalvelualan perus- tai ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus
– aiempaa työkokemusta vastaavista työtehtävistä
– hygieniapassi
– energinen, iloinen ja joustava asenne
– hyvät organisointitaidot, järjestelmällinen ja tarkka ote työhön
– tiimityöskentelytaitoja
– perustason IT-taidot
– valmiutta työskennellä myös vuorokierron mukaisesti viikonloppuisin sekä arkipyhinä

Tarjoamme palvelutuotannon työntekijöillemme luontoisetuna maksuttoman lounaan. Tuemme liikkumista työpäivän jälkeen ePassi-etuudella. Rahanarvoisia etuja saat myös vakuutuskassan jäsenenä mm. hieronnasta, jalkahoidoista tai uusista silmälaseista. Pitkät lomat ovat työntekijöidemme keskuudessa myös varsin arvostettu etu. Henkilöstömme ammatillisen osaamisen kehittämiseen panostamme kouluttautumismahdollisuuksilla työsuhteen aikana. Saat meiltä työpäiviisi myös mukavan työporukan sekä uudenaikaiset työvälineet ja laitteet.

Voimiassa ihmisiä yhdistää yhdessä tekemisen ilo, vahva halu palvella asiakkaita sekä pyrkimys oman ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. Innokas asenne oppia uutta sekä sitoutuminen työhön ovat hyvinvoinnin lähettiläämme salaisia aseita. Meillä työpäivien lomassa kerrytetään askelia ja myös seistään paljon, joten toivomme, että tykkäät olla työpäivien aikana liikkeessä.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 15.5.2025. Ilmoitus ja hakulomake löytyy osoitteesta voimia.fi/toihin
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa alue-esihenkilö Jaana Salonen, puh. 040-6731740 tai sähköpostilla jaana.salonen@voimia.fi. Jaanan tavoitat arkisin 7:00 – 15:00.

#VastuullinenVoimia

Olemme edelläkävijä ekologisesti kestävässä ruokailussa ja ympäristöystävällisessä siivouksessa.

Kehitämme johtamiskulttuuria ja esihenkilötyötä säännöllisillä valmennuksilla. Psykologisesti turvallisen työympäristön luominen on ollut keskeinen painopisteemme jo useamman vuoden ajan. Haluamme, että jokainen työntekijä tuntee olevansa arvostettu ja hyväksytty omana itsenään. Panostamme henkilöstön työturvallisuusosaamiseen sekä toimiviin laitteisiin ja laadukkaisiin suojaimiin.

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä


Katso kaikki työpaikat: kaikkityopaikat.fi/tyopaikat

Tagit: