Kuvaus

Kokki, Mainiokoti Lahjaharju, Jyväskylä

Tule mukaan rakentamaan kodin tuntua Mainiokoti Lahjaharjuun Jyväskylän Lohikoskelle!

Haemme nyt kokkia vakituiseen työsuhteeseen.

Mainiokoti Lahjaharju aloittaa toimintansa Jyväskylässä syksyllä 2025. Lahjaharjussa on 63 asukaspaikkaa, joista 13 on yhteisöllisen asumisen ja 50 ympärivuorokautisen hoivan paikkoja.

Etsimme kokkia omavalmistuskeittiöön. Valmistamme ateriat keittiössämme alusta asti itse. Omavalmistuskeittiömme kokkina pääset suunnittelemaan ja valmistamaan herkullisia aterioita asukkaillemme. Työsi tukena käytössäsi on Jamix-keittiöohjelma. Omassa keittiössämme valmistuvat lounaan ja päivällisen lisäksi kahvileivät, joten tehtäväsi sisältää myös leipomista.

Lisäksi pääset vastaamaan aamiaisen, lounaan, välipalojen, päivällisen sekä iltapalan raaka-aineiden tilaamisesta, keittiön omavalvontaan liittyvistä tehtävistä sekä keittiön puhtaanapidosta ja tiskihuollosta. Keittiö on valtakuntasi, jonka kustannustehokkaasta ja laadukkaasta toiminnasta vastaat.

Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Viikonlopun ruoat valmistetaan etukäteen ja niiden tarjoilusta vastaa viikonloppuisin muu henkilökunta.

Olet motivoitunut ja innokas laadukkaan kotiruoan tekijä, jolle on tärkeää luoda maukkaita ja ravitsevia ruokaelämyksiä terveellisyyttä unohtamatta. Etsimämme henkilö on ravitsemusalan ammattilainen, joka osaa huomioida työssään erityisruokavaliot, sesongin vaihtelut sekä hävikin minimoimisen.

Olet mielelläsi kanssakäymisessä kotimme asukkaiden kanssa, kuunnellen ja huomioiden heidän toiveitaan ja mieltymyksiään. Joukossamme viihtyy mainiosti hyvät vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaidot omaava, asioihin positiivisesti suhtautuva tyyppi, jolta löytyy reipas ote työhön.

Sinulta löytyy kokin perustutkinto tai vastaavaa osaamista kokin tehtäviin sekä hygieniapassi. Arvostamme aikaisempaa kokemusta kokin työtehtävistä.
Tehtävä edellyttää tartuntatautilain mukaista soveltuvuutta (influenssarokote).

Mainiokoti Lahjaharjussa pääset osaksi yhteen hiileen puhaltavaa työyhteisöä, jossa töitä tehdään hymy huulilla.

Lisätietoja tehtävästä antaa: Katja Kärki, katja.karki@mainiokodit.fi

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

Tagit: