Kuvaus
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakasyrityksillemme Tampereelle:
Kokkeja
Asiakasyrityksemme kaipaavat keittiöalan tekijöitä monipuolisiin työtehtäviin ruokaravintoloissa. Voit olla työuraasi aloitteleva linjakokki tai jo kokenut vuoropäällikkö. Tarjolla osa-aikaisia sekä täysillä tunneilla olevia tehtäviä, joskus lyhyelläkin varoitusajalla. Keikkailijoita ja tuuraajia kaivataan aina tueksi kiireaikoina. Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi esivalmistelut, esillepanot, ruokalistojen aktiivinen suunnittelu aina raaka-ainevalvontaan ja -hankintaan saakka. Kokemus ravintolamaailmasta sekä vastaava koulutus katsotaan eduksi, mutta asenne määrää.
Eduksi katsotaan:
* Aiempi kokemus keittiötyöskentelystä
* Täsmällisyys, luontainen tiimihenkisyys ja hyvä fyysinen kunto
* Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne asiakaslähtöistä tiimityöskentelyä kohtaan
* Valmius vuorotyöskentelyyn (myös viikonloput)
* B-ajokortti, auto käytössä (työpaikalle pääsemiseksi)
Vaatimukset:
* Ravintola- ja cateringalan tutkinto tai vastaava kokemus
* Hygieniapassi
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Emme huomioi Watsapin tai sähköpostin kautta tulevia hakemuksia. Lisäkysymyksiä toki saa kysyä sähköpostitse tai soittamalla:
Mikko Tuomi
044 4455 210
mikko.tuomi@ammattiturva.fi
Meille Armstrongille kannattaa tulla töihin monestakin syystä.
Tarjoamme vahvan kokemuksemme erilaisista työ- ja koulutusmahdollisuuksista jokaisen työntekijämme käyttöön koko työsuhteen ajan ja tahtoessasi tämän jälkeenkin. Keskustelemme aidosti ihmisten kanssa ja meillä on ammattitaitoinen sekä pätevä porukka, joka huolehtii sinusta ja kaikista työsuhteisiin liittyvistä asioista.
Meillä on vahvat kädet ja lämmin sydän.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä